Kronoksen aika

In a free society, government reflects the soul of its people. If people want change at the top, they will have to live in different ways. Our major social problems are not the cause of our decadence. They are a reflection of it.
- Cal Thomas

Suomalaisen valkoisen roskaväen (eng. white-trash) naiset ovat löytäneet oman Bangkokinsa. Eräs tämän lajin edustaja on Iltalehden reportaasissa esiintyvä "Anneli", joka oli naimisissa oleva myöhäiskeski-ikäinen nainen, jolla kuvauksensa mukaan suorastaan värähti kun matkaoppaaksi tarjoutui 27 vuotta nuorempi gambialainen. Valkoinen pyllerö löysi mustan leikkikaverinsa täyttämään turhauttavaa keski-ikäistä elämää ja gambialainen puolestaan valkoisen valaansa, jonka traaneilla saattaisi elää lokoisasti.

Toki tämä on ainoastaan vähäinen ja sinänsä merkityksetön oire, mutta sen taustalla on kroonisempi, syvemmälle ulottuvampi ja vähemmän tiedostettu sairaus. Länsimaiden kulttuurinen omanarvontunto on kuihtunut ja jos se elää jollain tavalla, niin se on loputonta demokratian ja tasa-arvon autuaaksi tekevän voiman ihailua. Lähestulkoon kaikki korkeammat ihanteet ovat pirstaloituneet ja elämän keskeinen sisältö redusoitunut loputtomien nautintojen etsimiseen. Juuri siten kuin Michel Houellebecq kirjassaan Alkeishiukkaset (Les Particules élémentaires) kuvaa päähenkilö Bruno Clémentin maailmaa, jonka elämän polttopisteenä ja primus motorina on seuraava suihinotto. Elämän keskeinen sisältö on nautinto ja tämän nautinnon nimissä kaikki muu ollaan valmiita uhraamaan, olkoon se sitten länsimaisen kulttuurin jatkuvuus ja tulevien polvien tulevaisuus.

Eräänä ilmentymänä tästä vastuuttomasta irstailusta on sekin, että tänään syntyvä suomalainen lapsi saa syntymäpäivälahjakseen 15 000 euroa velkaa, jonka valtiomme on ottanut, jotta 60- ja 70-luvuilla nuoruusvuotensa eläneet sukupolvet saattaisivat jatkaa sitä hedonistis-nihilististä elämäntapaa, johon he nuoruudessaan tottuivat. Edellinen polvi maksoi yhteiskuntamme säilyvyyden verellään ja heidän lapsensa ottavat kaiken annettuna heittäen ne arvot, joilla yhteiskunta oli rakennettu, vanhempiensa kasvoille kuin märän rätin. Jotta saataisiin irstailuun säästettyä rahaa, säästetään sitä jopa jättämällä liputtamatta veteraanien muistopäivänä. Voisiko lapset enää kiittämättömämpiä olla vanhempiaan kohtaan? Voisivatko vanhemmat enää välinpitämättömämpiä olla lapsistaan?

Mutta ei tämä irstaileva polvi itsekään hyvin voi, vaikka heidän lapsensa voivat vielä huonommin. Psyykelääkkeiden kulutuksen kehitys on ollut nousujohteista. Kun toisen maailmansodan jälkeisenä aikana nihilistinen hedonismi jäi ainoaksi elämän ihanteeksi kaiken muun ollessa taantumuksellista ja kun rakkaudesta tuli "vapaata", tarkoittaen käytännössä sosiaalisten hierarkioiden uuden taistelukentän avaamista, niin kaikenlainen frustraatio ja elämän merkityksettömyyden kokeminen purkautuu sitten gambialaisten rakastajien ja thaimaalaisten huorien parissa, kunnes kehollisen olevaisuuden rajallisuus lopettaa tuon hohdokkaan päämäärän, täydellisen nautinnon, tavoittelun lopullisesti. Brittiläisen alaluokan parissa psykiatrina uransa tehnyttä Theodore Dalrympleä mukaillen nykyajan masentuneet ihmiset eivät ole oikeasti masentuneita, vaan onnettomia ja he ovat onnettomia siksi, että he ovat päätyneet elämänarvoihin joita noudattamalla on mahdotonta olla onnellinen.

Kun kaikki muu ollaan valmiita uhraamaan nautinnon vuoksi, syntyy polvi, joka on roduton, juureton ja vailla etnistä identiteettiä. Tämähän on itse asiassa marxistien märkä uni, sillä paikalliset ja etniset identiteetit ovat työväenluokan väärää tietoisuutta kansainvälistä kapitalismia vastaan. Kuitenkin ainoastaan ne ovat nykyään esteenä kansainväliselle kapitalismille, mutta tätä he eivät tietenkään suostu hyväksymään vaan homo sovieticuksen luomista halutaan edelleen lietsoa vaikka sitten pelkän hedonismin ja materialistisen sikailun nimissä, vaikka tämä palvelee ainoastaan niitä, jotka asettavat kaikelle hinnan, mutta ei mitään arvoa. Sekä globaaleille liberalisteille että globaaleille sosialisteille etnisyys ja kulttuurinen itsetunto ovat este heidän suuren unelmansa tiellä ja siksi se täytyy karnevalisoida ja tehdä pelkäksi hauskaksi kitschiksi ilman syvempää merkitystä.

Tältä loputtomalta nautinnolle ja seksuaalisuudelle perustuvan sosiaalisen arvohierarkiakamppailun kynsistä eivät säästy edes lapset. Yhdysvalloissa pidetään lasten kauneuskilpailuja, joissa botuliinin piikittäminen lasten kasvoihin on arkipäivää. Vanhempien pitää vain ahkerasti muistuttaa lapsiaan, miksi hekin haluavat tällaisen maailman. Mikä tahansa terve yhteiskunta tekisi tällaisesta touhusta lopun väkivalloin, mutta kun ei niin ei.

Vaikka kulttuurivallankumouksesta puhutaan yleensä vain Kiinan yhteydessä, niin on se tapahtunut myös länsimaissa. Kun Turun yliopiston varsinaissuomalaisen osakunnan hallitukseen tuli 70-luvulla vasemmistolainen johto, taantui osakuntatoiminta pelkän poliittisen kamppailun kentäksi. Inspehtori Paavo Kallion muotokuva tärveltiin, vaakunat hävitettiin ja osakunnan arkisto tuhottiin. Flooran päivän risteilyn kaltaiset perinteet loppuivat siksi aikaa, kunnes osakunnan politisoituminen ja taistolaishuuma viimein päättyi. Eikä TVO ollut tässä kehityksessä yksin.

Kun näiden huomioiden jälkeen katsomme länsimaista kulttuuria, niin millaisena työntyykään esiin tämä uljas moderni ihminen? Tuhoaa omat perinteensä, halventaa vanhempansa ja myrkyttää lapsensa. Kuulostaako siltä, että tälle perustalle voisi perustaa kestävän kulttuurin? Ehkä he loivatkin kulttuurinsa vain itseään varten. Lohduttautukoon he sillä, että vielä on aikaa nauttia gambialaisesta peniksestä ja thaimaalaisesta pikkutytöstä. Vielä on aikaa tuntea ylemmyydentuntoa omasta edistyksellisyydestään ja vapaamielisyydestään. Ja vielä on gambialaisella aikaa ihan oikeutetusti hyötyä rantaan ajautuneen valkoisen valaan traanista. Aikaa ei kuitenkaan ole loputtomasti, sillä he herättivät Kronoksen ja Kronos tekee sen mitä Kronoksen täytyy.

Voinko siis tuntea muuta kuin pelkkää riemukasta vahingoniloa siitä, että harmaantuvat, möhömahaiset vanhan valtaajat ja muut taistolaiset ehtivät eläessään vielä todistaa kulttuurista vastavallankumousta, joka jo elää ja kasvaa vaikka he sen koittavat mielessään kieltää. Historiallinen oikeudenmukaisuus tapahtuu kun lapset heittävät vanhempiensa ihanteet heidän kasvoille - aivan kuten nämä 70-lukulaiset tekivät omille vanhemmilleen.

Antropomorfistisia haihatteluja

Olen kristitty vegaani ja tästä näkökulmasta näen kysymyksen lihansyöjä eläimistä liittyvän siihen, että ihmisen mukana koko luomakunta on suistunut pois alkuperäisestä rauhan tilansta, jolloin nähdään vallinneen kasvissyönti. Luomakunnassa kuten ihmistenkin maailmassa näyttää nyt olevan nyt vallalla pedon henki. Kaikenlainen pahuus ja toisen kustannuksella elämän ja hyödyn etsiminen kukoistaa. Näen lihansyönnin luomakunnassa osana tätä väliaikaista tillaa, josta luomakunta odottaa vapautustaan. Jeesuksen nähdään lunastustyöllään voittaneen koko luomakunnan katovaisuuden ja pahan vallasta.

- Nimimerkki Roosa Eläinoikeusfoorumilla.

Eläinsuojelijoiden helmasyntejä on luonnon idealisoiminen ja ihmisen vastakkainasettelu "luonnollisuuden" kanssa. Eläintenoikeusfoorumilla haikaillaan omavaraistalouteen, romantisoidaan pientilallisuutta ja esiintyy jopa näkemyksiä, että luonto olisi joskus ollut muka jotenkin reilu ja oikeudenmukainen paikka. Havainnollistavana esimerkkinä nimimerkki Roosan täysin biologisesta realismista irrallaan oleva pohdiskelu. Tämän ohella tavallista on myös eläinantropomorfismi, eli inhimillisten ominaisuuksien, tavoitteiden ja tunteiden liittäminen eläimiin. Yleisimmin tämä ilmenee kysymyksessä "Olisiko sinusta kivaa, jos sut syötäisiin?"

Eläinsadut ovat tyypillisimpiä lastenkirjallisuudet aiheita. Ihmisen kaltaisesti toimivat, puhuvat ja ajattelevat eläimet ovat tuttuja jokaiselle lapsuudesta. Niiden juuret ovat ovat myyteissä, joissa useat henget ja jumaluudet ovat olleet eläimenmuotoisia ja uskomuksissa, joissa joidenkin ihmisten on uskottu voivan muuttua eläimenhahmoisiksi. Nykyaikana antropomorfismi on kuitenkin saanut uuden muodon. Vaikka pidän eläimistä, varsinkin sellaisista, jotka osaavat olla sympaattisia, niin on vaikea suhtautua ihmiseen, joka kuvittelee eläimen ajattelevan ihmisen tavoin. Olen joskus pilkannut monien eläinoikeusaktivistien saavan käsityksensä eläimistä Disneyn piiretyistä, mutta ilmeisesti mikään parodia ei nykyaikana riitä voittamaan todellisuuden ajoittaista mielettömyyttä. Ilta-Sanomat kirjoittaa:

Lemmikki-sanan käyttö loukkaa koiria, kissoja ja muita ihmisten kotieläimiä. Lemmikkien sijaan tulisi puhua ”kumppanieläimistä” ja omistajien sijaan ”ihmishoitajista”.

Huoli lemmikkien loukkaantumisesta esitettiin uudessa akateemisessa julkaisussa nimeltä Journal of Animal Ethics.

Ensimmäisessä numerossa brittijulkaisu tuomitsee myös ilmaisut ”critters”, elukat sekä ”beast” eli peto, kertoo Orangenews.

Jopa villieläimiin viittaavaa sanaa ”wildlife” pidetään huonona, koska se viittaa sivistymättömyyteen. Kirjoittajien mukaan alentavat ilmaisut voivat edesauttaa eläinten huonoa kohtelua.

Lehden koonnut Oxfordin eläinetiikan keskuksen johtaja, professori Andrew Linzey toivoo lisäksi, että sanonnoista kuten ”viekas kuin kettu” ja ”syö kuin porsas” päästäisiin eroon.

Jälleen tuntuu vähemmän mielipuoliselta legendan kertoma tarina Caligulan tempauksesta nimittää hevonen konsuliksi.

Enimmäisen huomio on syytä kiinnittää siihen, että jälleen kehoitetaan aikanamme niin tuskallisen yleiseen sanamagiaan. Kyse on siitä, että maailmaa yritetään muuttaa paremmaksi paikaksi käyttämällä positiivisempia kuvauksia erilaisista asioista ja ilmiöistä. Ei haluta sanoa, että "alkoholisti", vaan että "päihdeongelmainen" ja "kehittymättömien maiden" sijaan puhutaan "kehittyvistä maista" - riippumatta siitä, tapahtuuko kyseisissä mitään kehitystä. Aivan kuin asiat muuttuisivat taianomaisesti toisenlaisiksi vain käyttämällä asioista erilaisia termejä. Nyt tämä sanamagia halutaan tuoda myös puheeseen eläimistä. Kuinkahan moni villieläin voisikaan paremmin jos niistä ei käytettäisi termiä villieläin?

Toisekseen, jokainen ymmärtänee, että eihän yksikään eläin osaa loukkaantua siitä termistä, jolla ihmiset sitä nimittävät. Koira heiluttaa yhtä iloisesti häntäänsä nimensä kuulleessaan, vaikka se olisi nimetty Nahkarukkaseksi. Kyse on siis ennemmin siitä, että antropomorfistinen harhainen mieli loukkaantuu siitä, että näin hänen mystifioimiaan eläimiä kutsutaan eläimellisillä nimillä.

Kolmanneksi ihmettelen sitä, miten kummassa tällainen flatus cerebri pääsee läpi akateemisena julkaisuna. Nykyään ilmeisesti mikä tahansa villi ajatusvirta käy akateemisesta tekstistä kunhan se on vain oikeassa muodossa, käyttää akateemista jargonia ja sen esittäjä on saanut akateemisen tittelin. Tämä ilmenee yleisestikin yliopistoissa ja olen tuntenut itseni monesti turhautuneeksi selaillessani uusimpien väitöskirjojen aiheita. Tuntuu kuin yksittäisiä terävänäköisiä ja antoisia tekstejä joutuisi etsimään suunnattomasta määrästä roskajargonin hetteistä suota. Tällaiset tekstit eivät anna ihmiskunnalle mitään ja tällaisten professorien olemassaolo on yhteiskunnallisesti, filosofisesti ja taloudellisesti turhaa ja vahingollista. Sen sijaan että käytettäisiin aikaa ja vaivaa parantamaan eläinten elinoloja ja säilyttämään niiden luontaisia ympäristöjä, pohtii professori sitä, millä nimellä eri eläimiä sopii kutsua jotta ne eivät loukkaantuisi. Tämänkaltainen haihattelu sai itsenikin vaihtamaan akateemisen uran käytännönläheisempään ammattiin.

Eläimet eivät ole inhimillisiä ja se on eläinten yksi parhaista puolista.

Eräs maa Euroopan reunalla

Vuosikymmeniä sitten kyseisen maan erään suurimman puolueen jäsen oli maan presidenttinä. Presidenttinä ollessaan tämä henkilö hajoitti itsevaltaisesti hallituksen, mikäli se ei tehnyt hänen mieleisiään päätöksiä. Presidentin valtakautta pidennettiin perustuslain vastaisesti ja vaalit jätettiin pitämättä. Valtion virallisena totuutena kerrottiin 70-vuotialla presidentillä olevan 30-vuotiaan kroppa. Tämän todisteeksi valtion omistama televisiokanava (muita ei ollut olemassakaan) filmasi presidenttiä urheilusuoritusten parissa antaen kuvaa rautakuntoisesta vanhuksesta.

Puolueen kannatusalueilla siihen kuuluvat oppilaat saivat parempia arvosanoja kuin ne, jotka eivät kuuluneet puolueeseen. Puolueen jäsenet suosivat kaikissa ostoksissaan puolueeseen kuuluvien yrittäjien palveluja lobbasivat politiikassa esimerkiksi tiehankkeita puoluetta tukeville yrityksille.

Poliisi kiinnostui puolueen toiminnasta kun se oli valtiomonopolissa toimivan uhkapeliyrityksen varoja siirtänyt toisen järjestön kautta itselleen. Hallituskaudellaan puolue ajoi läpi lain, jossa kansalaisten yksityisyydensuojaa internetissä heikennettiin. Oikeusoppineiden mielestä kyseinen laki on perustuslain vastainen, mutta puolue ei tällaisesta kritiikistä välittänyt. Lisäksi puolue ajoi läpi lain, joka mahdollisti poliisille internetin mielivaltaisen sensuroinnin.

Korruptiosta maassa ei käytännössä saa mitään tuomioita. Sen sijaan eräs rivoja kirjoitellut mies sai yli kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion, koska oli levitellyt internetissä poliittikkoja ja kansanryhmiä herjaavaa materiaalia.

Maan viranomaisen mukaan esimerkiksi ruokaravintoloista tulisi löytyä kaikkien luettavana mappi, jossa on henkilökunnan terveystiedot. Lisäksi maassa on laitonta maatilamatkailuyrittäjän tarjota oman tilan jogurttia asiakkaille, tai asiakkaan ostaa valmisruokia omiin astioihinsa. Ravintoloissa ei lain mukaan saa olla humalassa, eikä alkoholia saa myydä kaupoista kello 21.00 ja 09.00 välisenä aikana.

Maassa ilmestyvät sanomalehdet seisovat tiukasti valtaa pitävien puolueiden takana ja toteavat muun muassa opposition edustajien olevan syrjäytyneitä, joilla on muusta väestöstä poikkeavat aivot. Maan entinen pääministeri puoluestaan nimittää oppositiota kapinallistyperyksiksi. Nuorempana samainen mies vakoili kansalaisia kahden kommunistisen diktatuurin hyväksi.

Kyse ei ole tekstin kuvassa esiintyvän vaakunan edustamasta maasta.

Dodokulttuurit - käytännön esimerkkejä kulttuurien rappeutumisesta kuolemaan asti

Biologinen ja kulttuurinen evoluutio ovat hyvin usein yllättävän analogisia. Olennaisin ero lienee se, että biologinen evoluutio etenee darwinistisesti (s.o. perityt ominaisuudet siirtyvät jälkeläisille), niin kulttuurievoluutio etenee lamarckistisesti (s.o. opitut ominaisuudet siirtyvät jälkeläisille).

Konvergenttiä evoluutiota esiintyy molemmissa tarkoittaen sitä, että kehitytään toiminnoilta ja rakenteilta hyvin samankaltaisiksi kuulumatta samaan evoluution haaraan. Delfiinit ja hait ovat ympäristön ehtojen takia kehittyneet rakenteiltaan kovasti toisiaan muistuttavaksi, vaikka ovat ainoastaan yhteistä alajaksoa (Vertebrata) apinoiden, lintujen, käärmeiden ja sammakoiden kanssa.

Vastaavasti kirjoitustaito vaihtelevin merkintäjärjestelmin keksittiin itsenäisesti eri puolilla maailmaa eri korkeakulttuurien syntyessä. Luultavasti myös ruuti keksittiin Euroopassa itsenäisesti 1200-luvulla, vaikka Kiinassa sama aine oli tunnettu satoja vuosia aiemmin. Lamarckistisen kulttuurievoluution vuoksi kulttuurien toimivat jutut kuitenkin leviävät nopeasti kulttuurista toiseen, mikäli keksintö on adaptoitavissa muihin kulttuureihin, eikä jokaisen eriytyneen kulttuurin tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Tämä on tärkeimpiä selittäjiä ihmisen menestymiselle lajina. Toisaalta myös kulttuurievoluution lamarckilaisen luonteen takia kaikenlaiset inhimilliset aivopierut, kuten nuorisomuoti, marxismi, viinatamponit, hedonistinen välinpitämättömyys ja karaoke leviävät helposti ympäriinsä. Kulttuurievoluution mahdollistama muutoksen nopeus on avain ihmisyhteisön menestykseen - tai sen tuhoon.

Mielenkiintoista on myös evolutiivinen taantuminen. Kaikki tuntenevat surkuhupaisan tarinan Mauritiuksen saarilla eläneistä dodoista, jotka eurooppalaisten siirtolaisten myötä katosivat hetkessä evoluution roskatynnyriin. Syy dodojen perikatoon näyttäisi olevan yksinkertaisesti se, että dodojen elinympäristö ei kannustanut kehittymään tai edes säilyttämään olemassa oleviakaan kykyjä. Kauan sitten saarelle lentäneet kyyhkyt huomasivat saarien hedelmien ja siementen olevan yltäkylläistä ravintoa ja perustivat sitten näille antimille koko paikkansa ekosysteemissä. Kun mantereesta eristyksissä olevilla saarilla oli yllin kyllin ravintoa, eikä mitään luontaisia vihollisia, taantui laji tuhansien vuosien kuluessa varsin diletantiksi otukseksi. Dodot luopuivat lentotaidosta, mutta juoksemisen tai uimisenkaan opetteluun ei ollut mitään tarvetta. Itsesuojeluvaisto katosi täysin. Kun eurooppalaiset saapuivat ja toivat mukanaan myös rottia, ei maahan pesänsä tehneillä dodoilla ollut mitään valmiuksia toimia näin jännittäksi muuttuneessa ympäristössä. Lintu ei ymmärtänyt puolustaa pesäänsä munilla herkuttelevilta rotilta tai juosta karkuun nälkäistä merimiestä. Helppo elämä mehevien hedelmien äärellä koitui lajin tuhoksi.

Ihmiskunnastakin löytyy dodojen kaltaisia kohtaloita. Ennen ajanlaskun alkua Kanarian saarille saapui lautoilla tai veneillä Guanchien heimo. Vaikka he olivat meritse tulleet saarille, olivat he kulttuurissaan unohtaneet täydellisesti vesillä liikkumisen. Mahdollisesti siirtolaisista ainoat purjehdustaitoiset olivat kuolleet ennen kuin olivat ehtineet opettaa taitoa muille tai taito oli hiipunut kun kalastus tai muut syyt eivät kannustaneet ylläpitämään sitä.

25 000 - 40 000 vuotta sitten Tasmanian saaren ensimmäiset asuttajat kävelivät alueelle sen ollessa vielä yhteydessä mantereeseen. Eristyksissä eläneet tasmanialaiset elivät eurooppalaisten saapuessa käytännössä varhaiskivikautta ja olivat joko unohtaneet tai eivät olleet koskaan oppineetkaan edes tulen tekoa. Heille pohjoisempana asuneiden Australian aborginaalien bumerangikin oli täysin tuntematonta muukalaisteknologiaa - puhumattakaan jousesta, heittokeihäästä saati tuliaseista. Päinvastoin he jopa onnistuivat unohtamaan luutyökalujen valmistamisen noin 4 000 vuotta sitten.

Molemmat näistä taantuneista kulttuureista jakoivat dodon kohtalon; eristynyt populaatio katosi kilpailevan, tehokkaamman ja verkottuneemman kulttuurin saapuessa alueelle. 1800-luvun alussa koko Tasmanian alkuperäisväestö tuhoutui; guanchit puolestaan sulautuivat olemattomiin uusien siirtolaisten joukkoon keskiajan lopulla. Siksipä Kanarian saarten rannikoilla ei kalastele guanchi, vaan siellä köllöttelee tyytyväinen IT-mursu.

Tasmanialaisia ja guancheja tunnetumpi esimerkki on Pääsiäissaaren kulttuurin kohtalo, joka oli seurausta pikemminkin itse aiheutetusta paikallisesta ekokatastrofista kuin kulttuurin taantumisesta - joka tosin alkoi kun yhteisön taloudelliset perusteet tuhoutuvat. Pääsiäissaaren väestö käytti saaren metsät laivojen rakentamiseen 1400- ja 1700-lukujen välillä ja metsien kadottua eroosio vei mukanaan viljelysmaat, eikä uusia metsiä enää kasvanut tilalle. Viljelykselle ja kalastukselle taloutensa perustaneelle yhtenäiskulttuurille seuraukset olivat deterministiset: Väestö taantui ja pirstoutui keskenään tappeleviksi kannibaaliheimoiksi, jotka eivät voineet edes rakentaa laivoja lähteäkseen saareltaan.

Omaksumalla omaa kulttuuriaan toimivammat teknologiat ja hallintomuodot natiivit voivat säilyttää itsenäisyytensä ja mahdollisesti olemassaolonsakin. Kansallisaatteen omaksuneet suomalaiset rakensivat karulle maaperälle surkeaan ilmastoon itsenäisen, modernin demokraattisen valtion. Ei olisi onnistunut rautakautisen heimokulttuurin ehdoilla ja arvoilla.

On silti syytä olla varovainen sen suhteen, mitä omaksuu toisista kulttuureista. Naurusaaren heimojen omaksuessa 1800-luvulla länsimaiset tulitaseet ja alkoholin, aloittivat kännipäiset natiivit sisällissodan kahdentoista heimon välillä. Sisällissota kesti kymmenen vuotta kunnes saksalaiset ottivat saaren haltuun ja keräsivät pyssyt pois. Nykyisin Naurun näennäisesti itsenäinen saarivaltio elää käytännössä täysin Australian hyväntahtoisuuden varassa. Saaren perinne omaksua kaikki huonot asiat länkkäreiltä on säilynyt elinvoimasena, sillä kaupungistumisaste on täydet 100 prosenttia ja maan yli 15-vuotiaasta väestöstä 95% on ylipainoisia. Suorastaan dodomaista toimintaa.

Ehkä jotain dodomaista on myös niissä kulttuureissa, jotka eivät osaa suhtautua kilpaileviin ja ekspansiivisiin kulttuureihin uhkana, vaan kuvittelevat kaikkien muidenkin olevan yhtä harmittomia hedelmänmutustajia - osaamatta suojella pesäänsä niissä roomalaisorgioita viettäviltä rotilta. Evoluutio ei palkitse typerästä naiiviudesta, vaan sillä on olemassa vain yksi standardiratkaisu tällaisten varalle. Luojan kiitos(sic) kulttuurievoluutiossa on mahdollista oppia ja omaksua uusia toimintamalleja.

Juha Ketola: Renkaiden vaihtamisen sietämätön tehottomuus

Tässä mainio kirjoitus ruokakauppaa pitävältä kaveriltani. Itsellä ei ole tekstiin mitään lisättävää joten jaan sen nyt vain tässä:

Noniin, vaihdoinpa sitten eilen renkaat. Koska olen pihi, en halunnut maksaa sitä 45 euroa, minkä renkaiden vaihto ja pesu olisi maksanut.

Siinä vaihtaessani kävi mielessä, ettei tässä kyllä ole mitään järkeä. Käsitunkilla ja käsikäyttöisellä pulttiavaimella homma ei ihan nopeasti edistynyt. Vesijohto piti vetää erikseen pesua varten. Siinä ohessa vaatteet tulivat likaisiksi. Aikaa meni kaikkineen melkein tunti. Mutta 45 euroa on 45 euroa.

Mietitäänpä ammattiliikettä. Ajat auton sisään, se nostetaan kokonaan ilmaan, konetyökalu irrottaa pultit hetkessä, valmiiksi vedetty, tarkoitusta varten tehty vesiletku suuttimella putsaa renkaat hetkessä. Renkaat voi vaan jättää säilytykseen ilman, että ne jäävät nurkkiin lojumaan. Asiakkaan aikaa menee ehkä 10 minuuttia.

Renkaiden vaihto on hyvä esimerkki siitä, miten verotus kahlitsee tervettä talouskasvua. Mitä on talouskasvu? Se on sitä, että saadaan enemmän tuloksia samoilla resursseilla tai samat tulokset pienemmillä resursseilla kuin aikaisemmin. Kyse on siis tehostamisesta. Tehostamisen ydinasia on erikoistuminen. Jokainen voi erikoistua pienenpieneen segmenttiin, jossa on äärimmäisen tehokas ja hoitaa siksi toimenpiteet pienemmillä resursseilla kuin valtaosa hoitaisi. Jos yritys hoitaa jonkun tehtävän x tehokkaammin (halvemmalla, nopeammin), se kannattaa ulkoistaa. Kansantalouden kannalta olisi ehdottomasti tehokkaampaa, että kaikki suomalaiset jättäisivät renkaiden vaihdon ammattilaisille. Se tunti, mikä käytetään renkaidenvaihtotyöhön, voitaisiin käyttää oman erikoistumisen työhön. Näin jokainen tekisi sitä työtä, missä on tehokkain. Esim. minä voisin keskittyä suunnittelemaan ruokakauppaa, joka vastaisi asiakkaiden toiveita niin hyvin kuin mahdollista. Sen sijaan vaihtelen renkaita.

Miksi sitten vaihdoin itse renkaat? Koska renkaiden vaihdon hinta on niin korkea. Kokonaisverorasitus Suomessa 2009 oli 43,1%. Jo pelkkä alv renkaiden vaihdossa on 23%. Ilman veroja koko toimituksen hinta olisi suurin piirtein puolet nykyisestä. Valtio nostaa hintaa verotuksella, minkä seurauksena minun kannattaa itse tehdä tämä työ. Siispä renkaiden vaihtofirma jäi ilman työtä ja valtio jäi ilman veroja, minkä lisäksi vaihto tehtiin niin tehottomasti kuin voi.

Jos säännöstelyä purettaisiin, renkaidenvaihtoon erikoistuneet yritykset tarvitsisivat lisätyövoimaa kaksi kertaa vuodessa. Renkaiden vaihto ei valtavan vaikeaa ole, joten lähes kuka tahansa työtön osaisi sen tehdä. Lisäksi esim. opiskelijat voisivat alkaa polkemaan hintoja iskemällä kiinni sesonkiin, mikä lisäisi kilpailua ja alentaisi hintoja entisestään. Näin syntyisi työpaikkoja juuri sille kansanosalle, joka niitä kipeimmin kaipaa.

Vaikka tässä käsitellään vain renkaiden vaihtoa, sama voisi toteutua millä tahansa alalla. Esim. siivous olisi helppo ulkoistaa, samoin ruuanlaitto. Nyt jokaisella suomalaisella on keittiö, missä voi tehdä mitä tahansa, kun joka korttelissa voisi olla oma ravintolansa, mikä tekisi ruuat paitsi kustannustehokkaammin, myös ympäristöystävällisemmin. En tietenkään lähde kieltämään keneltäkään renkaiden vaihtoa, siivousta tai täydellistä keittiötä, mutta jos nämä kaikki olisi helppo ulkoistaa, sitä tapahtuisi varmasti useammin. Minulle riittäisi rikkaimuri ja rätti, koko siivouskomero olisi turha. Samoin riittäisi pienempi (energiatehokkaampi) jääkaappi ja pieni liesi/uuni.

Tehostamisen myötä säästöä syntyisi kaikissa sosiaaliluokissa ja kaikista tulisi nykyistä rikkaampia. Sen sijaan Suomessa kannattaa insinöörien rakentaa vaikkapa talotkin itse, koska valtio nostaa verotuksella niiden hinnat pilviin. Korkea verotus estää tehokkaasti erikoistumisen, mikä on perusedellytys terveelle talouskasvulle. Vieläkö tarvitsee perustella, miksi kannatan talouden vapauttamista?

Infokommunismin puolesta immateriaalioikeuksia vastaan

Olen infokommunisti. Tämä tarkoittaa sitä, että kannatan vapautta rajoittamattomasti jakaa ja kopioida informaatiota ja vastustan koko immateriaalioikeuksien ideaa.

Ensinnäkin on haihattelua ja sumutusta, että musiikin, elokuvien ja muun viihteen tuottaminen jotenkin kummallisesti loppuisi siihen, että nykyiset tekijänoikeussäädökset kumottaisiin. Jos ihmiskunta on tuottanut tuhansien vuosien ajan kulttuuria, niin ei se lopu siihen, että immateriaalioikeudet lakkautetaan. Ennemminkin päinvastoin: Immateriaalioikeudet hidastavat uusien taide- ja viihdemuotojen kehittymistä. Varmastikin lähes jokainen tuntee elokuvasta Perikato tehdyt pilaversiot, jossa Hitler kiroilee upseereilleen saamatta jääneitä oluitaan, Kreikan lainapakettia tai Xbox-tilinsä sulkemista. Tämä on sitä, mistä taiteessa ja kulttuurissa laajemminkin on kyse: Ideoiden jatkamisesta ja kehittämisestä, uuden luomisesta vanhoista aineksista. Mikään kulttuurituote ei ole koskaan syntynyt kulttuurisessa tyhjiössä ja on täysin määrittelykysymys, milloin levyfirmojen ja tekijänoikeusjärjestöjen kätyrit ovat sitä mieltä, että vaikutteet ovat liian ilmeiset. Vuosi sitten 80-luvun hittikappaleen Down Under tehnyt Men at Work –yhtye tuomittiin korvauksiin siksi, että kappaleen huilumelodia muistuttaa liikaa vuonna 1935 tehtyä kappaletta Kookaburra Sits in a Gum Tree. Todellisuudessahan vanhemman kappaleen oikeudet omistava Larrikin-yhtiö ei olisi hyötynyt taloudellisesti lainkaan siitä, jos Men at Work olisi tehnyt kappaleensa erilaisella melodialla. Jos yhtye ottikin melodian tästä kappaleesta, niin tuolloin se jalosti vanhaa ideaa yhä paremmin toimivaksi ja paremmin myyväksi kokonaisuudeksi. Pelko siitä, että nettipiratismi tuhoaa koko musiikkialan on vain jatkumoa sille, että aiemmin levyteollisuus maalaili vastaavia uhkakuvia musiikin radiosoitosta ja myöhemmin C-kasettien mahdollistamasta kopioinnista.

Vastenmielistä on monien yliopistojen harrastama tiedon panttaus vain opiskeluoikeutta nauttivien ihmisten nähtäville. Julkisrahoitteiselle laitokselle luulisi olevan itsestään selvää julkaista kaikki tuottamansa tutkimusmateriaali suoraan sähköisessä muodossa ilman tietoteknisiä rajoituksia. Avoin julkaisupolitiikka mahdollistaisi nykyistä paremman kritiikin ja arvioinnin foorumeilla ja muualla interaktiivisessa mediassa. Jostain syystä näin ei haluta tehdä. Ehkä syynä on yhtäältä myös se, että akateeminen eliitti pelkää joutuvansa naurunalaiseksi jos anonyymit kansalaiset voivat vapaasti kritisoida ja tehdä poimintoja heidän töistään ilman akateemista hienovaraisuutta. Mutta eikö tieteellisen tutkimuksen pitäisi olla sellaista, että se kestää vapaan käsittelyn?

Toiseksi nykyinen tekijänoikeussäädäntö tekee suurimmasta osasta kansalaisia rikollisia. Harva tietää syyllistyvänsä lakiteknisesti rikokseen katsoessaan tekijänoikeussuojattua videomateriaalia YouTubesta. YouTube lataa katsottavan videon tietokoneen väliaikaistiedostoihin, ja tämä on tekijänoikeuslainsäädännön kannalta rikos. Ei ole mitään väliä sillä, onko tiedosto väliaikaistiedostoissa vain katseluajan vai lataako saman materiaalin koneelle vertaisverkosta. Jos suurin osa kansasta rikkoo lakia tuntematta siitä syyllisyyttä, kyseessä on huono laki, joka ei noudata kansan oikeustajua. Tällaiset lait rapauttavat koko koodeksin arvostusta.

Kolmanneksi ainoa todellisia hyötyjiä tekijänoikeusrajoituksista ovat levyfirmat ja tekijänoikeusjärjestöt. Vain pieni osa musiikkia tekevistä ammattilaista saa todellista taloudellista hyötyä levybisneksestä. Ensimmäistä kohtaa sivuten, levyfirmat tavallisesti selittävät tarpeellisuuttaan sillä, että ilman heidän kustantamiaan studioita artistit eivät voisi tuottaa äänitallenteita. Tämä on roskaa, sillä nykyinen tekniikka mahdollistaa amatööriharrastajalle muutaman tuhannen euron satsauksilla kotistudion, jonka äänenlaatu vastaa suurien studioiden tuotoksia ja on itse asiassa parempaa kuin ammattilaisstudioiden tuotokset 30 vuotta sitten.

Neljänneksi Linux ja muut shareware-ohjelmistot ovat toiminnallaan osoittaneet, että vapaa jakelu ei ole välttämättä este tuotteen kehittäjän taloudelliselle hyötymiselle. Tarvitaan vain toisenlaisia lähestymistapoja sen sijaan, että jäädään seisomaan savijaloille.

Viidenneksi, piratismi ei ole varkaus. Varastaminen on sitä, että otetaan toisen omaisuutta ja tehdään siitä omaa. Materiaalinen kommunismi ei toimi, sillä materiassa vallitsee aina niukkuutta ja jaettu materia on aina pois joltakin muulta. Tiedon suhteen niukkuus on keinotekoista. Mikäli materiaa voisi kotikonstein kopioida, ei siitä olisi niukkuutta ja kaikki voisivat elää yltäkylläisyydessä, mutta tämä ei ole mahdollista. Sen sijaan tietoa voidaan kopioida rajattomasti ja kaikki voivat elää informaatioyltäkylläisyydessä ilman, että se olisi keneltäkään pois. Keinotekoisesti luotu niukkuus ei palvele kansan parasta vaan ainoastaan niiden erityisasemaa joille oikeus tähän niukkaan tietoon on laissa annettu.

Kuudenneksi immateriaalioikeutta voidaan käsitellä filosofisemmalla tasolla. Kuinka jokin asia, mikä on syntynyt henkilön ajatuksissa lopputuloksena kaikista niistä vaikutteista, joita hän on omaksunut, voisi olla vain tämän yksittäisen tahon omistamaa? Jos kaikki ajatukset ja ideat olisi mahdollista merkitä jonkun patentilla, niin koko inhimillinen kehitys pysähtyisi ja ideoiden yhdistyminen ja jatkokehittäminen muuttuisivat äärimmäisen hankaliksi. Jos luon tietokoneohjelman, joka valtavan nopeasti generoi musiikkimelodioita ja muutamassa vuodessa luo satoja miljoonia sävelkulkuja, niin kuuluuko minulle oikeudet näistä sävelkuluista ja voisinko vaatia korvauksia siltä onnettomalta artistilta, joka vahingossa tekee identtisen sävelkulun jonkin jo ”keksimäni” melodian kanssa? Immateriaalioikeuksiin sisältyy niin paljon ongelmia, että on parempi, että viihde- ja tietotekniikkateollisuus sopeutuu vapaaseen välittämiseen kuin että kaikki inhimillinen toiminta sopeutuu immateriaalioikeuksiin.

Homous ei ole normaalia, entä sitten?

Iltalehden vaalikoneessa oli kysymys "Onko homous normaalia?" ja Iltalehden uutisessa (IL 23.3.2011) tämän kysymyksen kanssa eri mieltä olevat oli nimetty homovastaisiksi. Mitä enemmän väitteen kanssa oli eri mieltä, sitä homovastaisempi ehdokas Iltalehden logiikan mukaan oli.

Tällainen kysymys vastauksineen osoittaa sen, että ihmiset eivät lainkaan ymmärrä monien käyttämiensä sanojen sisältöä. He siis käyttävät termejä ymmärtämättä sitä, mitä termit itsessään tarkoittavat.

Sana normaali tarkoittaa tilastossa normaalijakaumaa ja yhteiskuntatieteissä tavanomaista, yleisten tapojen mukaista. Homoseksuaalien osuus väestössä ei mahdu normaalijakaumaan, vaan jää sen ulkopuolelle, joten homous on tilastollisesti epänormaalia. Myöskään yhteiskuntatieteelliseltä kannalta homouden ei voida sanoa olevan tavanomaista, vaan tavanomaisesta poikkeavaa. Homous ei ole siis millään määrittelyllä yhteiskunnan tasolla normaalia, vaan se poikkeus siitä. Homous voi olla normaalia vain hyvin rajatussa ryhmässä, kuten Eurovisionin laulukilpailujen kapakkastudiossa tai anustappien ostajakunnassa.

Se, että homouden sanominen epänormaaliksi olisi itsessään homovastaista, sisältää sen taustaoletuksen, että normaalius olisi jotenkin tavoiteltava asia. He pitävät siis normista poikkeamista pahana asiana ja hyvänä asiana normaaliin kuulumista.

Itse harrastan militarian keräilyä ja kuuntelen klassista musiikkia ja black metallia. Se ei ole normaalia, sillä ne ovat ikäluokassani marginaalisia harrastuksia ja musiikkimakuja. Normaalia olisi harrastaa television katselua ja kuunnella Jenni Vartiaista. Iltalehdessä esitetyn logiikan soveltaminen, normaali = hyvä; epänormaali = huono, tuottaisi varsin paradoksaalisen johtopäätöksen todetessani harrastusteni olevan epänormaaleja.

Seuraavaksi kansanedustajaehdokkaiden perusteluja homouden epänormaaliudesta:

Homouden salliminen on aina kulttuurin laskukauteen liittyvä tekijä.
- Matti Kyllönen

Ei pidä paikkaansa. Antiikin Kreikan ja Rooman aikana oli hyväksyttäviä tapoja, joita nykykulttuurissa pidettäisiin homoutena. Ensin mainitussa nuoren pojan ja vanhemman miehen väliset suhteet olivat tavallisia ja jälkimmäisessä se oli hyväksyttävää, mikäli alistuva osapuoli oli orja. Pahaksi nähtiin vain tasavertainen homostelu. Vastaavasti Filip II aikakauden jälkeisessä rappeutuvassa Espanjassa ei tiettävästi erityisesti ihasteltu homokulttuuria. Homouden ei siis sinänsä voida katsoa indikoivan kulttuurin nousu- tai rappiovaihetta, vaikkakin hyväksyn sen, että kulttuurin tuhoutuminen voi nostaa esiin tapoja ja ilmiöitä, joita ei aiemmin olisi hyväksytty.

Heti, kun kaksi miestä lisääntyy, niin se on normaalia.
- Kari Korhonen

Ei ole. Se hypoteettinen tilanne, jossa kahden miehen geeneistä voitaisiin saada aikaiseksi alkio, ei tee asiaa normaaliksi. Itse asiassa tällainen olisi homouttakin epänormaalimpaa.

Homous ei ole normaalia, se on syntiä, jonka voi saada anteeksi Jumalalta. Hän auttaa pääsemään eroon, mikäli suostuu Jumalan apuun.
- Mauno Jouppi

Mauno, sun Jumalas on kuollut.

Ihminen on geeniperimältään yksineuvoinen. Elämämme luonnonmukainen tarkoitus on lisääntyä. Se onnistuu luonnonmenetelmillä vain miehen ja naisen yhteistoiminnasta.
- Tuija Nurmi

Ihmiselämän jatkuminen sinänsä voidaan katsoa moraaliseksi hyveeksi, sillä sukupuuttoon kuoleminen olisi inhimillisen etiikan kannalta huono lähtökohta. Kuitenkaan marginaalisena esiintyvää homoseksuaalisuus ei ole este populaation kasvulle ja jatkumiselle, vaan sitä uhkaa aivan muut tekijät. Hedonistinen individualismi romahduttaa syntyvyyttä radikaalimmin kuin homous, vaikkakin näiden ilmenemiselle nykymuodoissaan voidaan nähdä samoja lähtökohtia.Sinänsä mielestäni kummallista, että homoista saadaan äänestyspäätöksiin vaikuttava vaaliteema, vaikka kysymys heidän oikeuksista yhteyskunnassa on yksi vähäisimpiä tulevaisuuden ongelmia. En ymmärrä homokiihkoilijoita suuntaan tai toiseen; en varsinaisesti homoja ihastele ja Pride-kulttuuri on mielestäni vastenmielistä karnevalismia, mutta toisaalta en minä heitä olisi uuniinkaan passittamassa.

Järkevän ihmisen valinta mielestäni on suhtautua välinpitämättömästi siihen, mitä ihmiset tekevät yksityisyydessään omalla seksuaalisuudellaan. Yhteiskunnan ei tarvitse työntää nenäänsä ihmisten makuuhuoneisiin, mutta toisaalta ei ihmisten tarvitse tehdä makuuhuoneistakaan yleisölle avoimia näytöksiä. Onko se nyt niin paljon vaadittu?