Dimitri, erilainen bensatrokari

Dimitri.

Niiralan raja-asemalla on sateinen maanantai-iltapäivä. Tuttuna näkynä on suomalaisautojen letkat matkalla hakemaan rajan takaista polttoainetta, joka maksaakin alle puolet kotimaan hinnoista. Yksi kuitenkin poikkeaa muista, sillä hän ei ole suomalainen hakemassa venäläistä bensaa, vaan päinvastoin venäläinen Dimitri Seljenkov hakemassa suomalaista bensaa.

Mikä saa tämän 30-vuotiaan miehen ajamaan Pietarista Suomeen tankkaamaan Ladaansa?

- Eto prosto! Ihan yksinkertaisesti ympäristöasiat. Meillä Venäjällä ei myydä E10-polttoainetta ja minä olen huolissani ympäristöstä.

Dimitri on opiskellut maantiedettä ja humanismia Pietarin yliopistossa. Hän on hyvin perillä ympäristöä uhkaavista asioista.

- Harasho, heti kun sain kuulla tästä Suomessa myytävästä sademetsistä tehdyistä polttoaineesta, päätin hankkia viisumin. En halua, että jääkarhut kuolevat jälleen sukupuuttoon, kuten noin 7 000 vuotta sitten holoseenikauden lämpöhuipun aikaan, jolloin ilmasto oli kaksi astetta nykyistä lämpimämpi, ettäs tiedätte! Eihän niissä tulvissakaan voisi edes balalaikkaa soittaa.

Kuinka helppoa sitten lienee muiden ihmisten ymmärtää Dimitrin epätavallista ympäristöaktivismia?

- Ochenʹ trudno, ei kukaan ymmärrä. Jouduin myymään perimäni keskustan asunnon rahoittaakseni tämän, eikä Ladanikaan tahdo tuolla suomalaispolttoaineella niin hyvin toimia, mutta mielestäni ympäristön edestä on tehtävä uhrauksia. Tulevien sukupolvien hyväksi!

Keijo ei arvosta.

Eittämättä lienee hyvin epätavallista ja outoa on Dimitrin toiminta. Mitä mietteitä herättänee Dimitrin esimerkki suomalaisessa bensatrokarissa. Kysyimme asiaa tullijonossa Mazdassaan istuvalta Keijolta, 44.

- Kyllähän tollanen suoraan sanottuna vituttaa. Ensin veivät meiltä Karjalan ja nyt tulevat saatana viemään vielä bensatkin. En kehtaa edes sanoa, mitä tollaisille olisi aikanaan tehty! Menisivät takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.

Keijoa ei ilmeisestikään kiinnosta ympäristöasiat.

- No ei. Joku WWF:kin ottaa tunnuksekseen pandan. Mikä vitun karhu se panda on olevinaan? Kasvissyöjähipiksi ryhtynyt lihansyöjä. Ja mikä on olevinaan se suojaväritys? Kuolisi pois vain kaikki tollaset!

Pandat on outoja.

Dimitriä ei Keijon asenne kuitenkaan haittaa, vaan hän käynnistää Ladansa ja jatkaa matkaansa iloisen venäläisen rajavartijan vilkutuksen saattelemana. Dimitrin asenteessa lienisi opittavaa muillekin. Etenkin Keijolle, koska Keijo ei tykkää pandoista.

Raja railona aukeaa - Ensikosketus villiin itään

Venäjää ei voi järjellä käsittää, se täytyy tuntea.
- Dostojevski

Venäjällä tapahtuu asioita, joita ei vain kerta kaikkiaan tapahdu.
- Pietari Suuri

Kävin menneellä viikolla ensimmäisen kerran Venäjällä. Nyt matka rajoittui vain vuorokauden mittaiseksi tutustumiseksi Sortavalaan, mutta myöhemmin kesällä on aikomus lähteä käymään Pietarissa.

Ensimmäinen asia, jonka Venäjän rajan ylittäessä huomaa, on infrastruktuurin muutos. Suomen tasaiset, hoidetut tiet muuttuvat Venäjän puolella kuoppaisiksi, reikäisiksi ja muutoin vaarallisiksi. Paitsi että tiet ovat huonokuntoisia, paikalliset ajavat niitä tolkuttoman kovaa ja tekevät uhkarohkeita ohituksia. Ei ole mukavin mahdollinen hetki nähdä kahden Ladan tulevan vastaan mutkan takaa satasen vauhtia tai Zilin keulan heiluvan kahden metrin päässä takapuskurista. Venäjällä tapahtuukin monikymmenkertainen määrä liikenneonnettomuuksia per capita verrattuna meidän oloihimme.

Rajan ylittämisen jälkeen maisemat muistuttavat paikoin postapokalyptisiä kertomuksia, koska kun jokin tehdas tai muu rakennus on jäänyt käytöstä, sitä ei suomalaiseen tapaan ole saman tien purettu, vaan vanhat rakennukset saattavat seisoa luonnon valtaamina vuosikymmeniä. Tämä kuitenkin tekee maasta mielenkiintoisemman ja ränsistyneissä rakennuksissa ja raunioissa on valokuvauksellisia ominaisuuksia. On harmi, ettei Suomessa voi nähdä samanlaisia maisemia, vaan kaikki tehdään tarpeettomankin järjestellyksi ja huolitelluksi. Toisaalta Suomessa osaa arvostaa verovaroin ylläpidettyjä retkeilyalueita ja hoidettua metsää. Venäjän puolella metsä on saanut kasvaa ilman harvennuksia, soita ei ole kuivatettu ja maasto on siten enimmäkseen läpipääsemätöntä ryteikköä.

Venäjällä ihmisillä on enemmän taloudellista vapautta kuin Suomessa. Tämä näkyy kauppapaikkojen ja liikkeiden moninaisuutena ja edullisuutena. Toisin kuin Suomessa, ei Venäjällä marketit ja ravintolat ole samalla tavoin kartellisoituneita sääntelyn vaikutuksesta. Eräässä varsin tasokkaan oloisessa sortavalalaisessa ravintolassa saa seljankan, teen ja oluen noin 200 ruplan (5 euroa) hintaan. Bensiini maksaa litralta 30 ruplaa (0,75 euroa). Tuolla voi tuntea itsensä ihmiseksi maksamatta siitä itseään kipeäksi. Eikä Päivi Räsänen ole kieltämässä sinua ostamasta olutta vaikka aamuyöllä jos siltä tuntuu. Muutama vuosi sitten tosin kiellettiin väkevien myyminen kello 23.00 jälkeen, mutta luultavasti kielto tuli aivan tarpeeseen. Venäläiset ruokapaikat ovat itse asiassa keskimäärin paljon tasokkaampia suhteessa Suomalaisiin, sillä Venäjällä ei ole kadut täyttyneet kebab-pitserioista, vaan Venäjällä ravintolasta saa venäläistä ruokaa ja valinnanvaraa on enemmän. Pikaruokapaikkojen asian ajavat bistrot, joissa voi nauttia esimerkiksi piirakan teen kera.

Oma venäjän taitoni kaipaisi harjoittamista, sillä englannilla ei rajan takana pienemmissä kaupungeissa tee yhtään mitään. Sinänsä viittoilemalla ja elehtimällä pärjää jonnekin asti, mutta ainakin kyrilliset kirjaimet on hyvä opetella, jotta voi lukea paikannimiä ja tilata ruokalistalta syötävää. Varsinkin venäläinen seljanka on erinomaisen maukas keitto. Venäläisessä kaupassa kassa kysyy usein tasarahaa ja siksi kolikoita kannattaa olla mukana.

Venäjä on kulttuuriltaan ja miljööltään niin omaleimainen, että matkailuun siellä on helppo tykästyä. Maa ei välttämättä ole kaikkein turvallisin ja helpoin matkakohde ja autolla liikkuminen on parhaimillaankin jännittävää, mutta mielenkiintoinen ja kokemuksellisesti avartava se on. Matkakuume Pietaria kohtaan alkaa kohota ja siellä on käytävä ainakin muutamassa museossa ja nautittava erinomaisesta ravintolakulttuurista. 

Venäjä on historialtaan, kulttuuriltaan ja yhteiskuntarakenteeltaan samaan aikaan hirvittävä ja kiehtova. Siksi siitä haluaa tietää ja sitä haluaa kokea enemmän, sillä ristiriitaisuudet ovat aina vetäneet puoleensa. Joku voisi sanoa, että asiat ovat paljon huonommin Venäjällä kuin Suomessa. Ehkä, mutta toisaalta venäläiset ovat ottaneet tavaksi ratkaista asiat eri tavalla Venäjällä kuin Suomessa. Ja mitä tulee infrastuktuuriin ja yhteiskuntarakenteen heikkoon tasoon, niin ajat näyttävät sellaisilta, että roudan railottamiin teihin ja soveltaviin ratkaisukeinoihin on pian turvauduttava Suomessakin.