Homous ei ole normaalia, entä sitten?

Iltalehden vaalikoneessa oli kysymys "Onko homous normaalia?" ja Iltalehden uutisessa (IL 23.3.2011) tämän kysymyksen kanssa eri mieltä olevat oli nimetty homovastaisiksi. Mitä enemmän väitteen kanssa oli eri mieltä, sitä homovastaisempi ehdokas Iltalehden logiikan mukaan oli.

Tällainen kysymys vastauksineen osoittaa sen, että ihmiset eivät lainkaan ymmärrä monien käyttämiensä sanojen sisältöä. He siis käyttävät termejä ymmärtämättä sitä, mitä termit itsessään tarkoittavat.

Sana normaali tarkoittaa tilastossa normaalijakaumaa ja yhteiskuntatieteissä tavanomaista, yleisten tapojen mukaista. Homoseksuaalien osuus väestössä ei mahdu normaalijakaumaan, vaan jää sen ulkopuolelle, joten homous on tilastollisesti epänormaalia. Myöskään yhteiskuntatieteelliseltä kannalta homouden ei voida sanoa olevan tavanomaista, vaan tavanomaisesta poikkeavaa. Homous ei ole siis millään määrittelyllä yhteiskunnan tasolla normaalia, vaan se poikkeus siitä. Homous voi olla normaalia vain hyvin rajatussa ryhmässä, kuten Eurovisionin laulukilpailujen kapakkastudiossa tai anustappien ostajakunnassa.

Se, että homouden sanominen epänormaaliksi olisi itsessään homovastaista, sisältää sen taustaoletuksen, että normaalius olisi jotenkin tavoiteltava asia. He pitävät siis normista poikkeamista pahana asiana ja hyvänä asiana normaaliin kuulumista.

Itse harrastan militarian keräilyä ja kuuntelen klassista musiikkia ja black metallia. Se ei ole normaalia, sillä ne ovat ikäluokassani marginaalisia harrastuksia ja musiikkimakuja. Normaalia olisi harrastaa television katselua ja kuunnella Jenni Vartiaista. Iltalehdessä esitetyn logiikan soveltaminen, normaali = hyvä; epänormaali = huono, tuottaisi varsin paradoksaalisen johtopäätöksen todetessani harrastusteni olevan epänormaaleja.

Seuraavaksi kansanedustajaehdokkaiden perusteluja homouden epänormaaliudesta:

Homouden salliminen on aina kulttuurin laskukauteen liittyvä tekijä.
- Matti Kyllönen

Ei pidä paikkaansa. Antiikin Kreikan ja Rooman aikana oli hyväksyttäviä tapoja, joita nykykulttuurissa pidettäisiin homoutena. Ensin mainitussa nuoren pojan ja vanhemman miehen väliset suhteet olivat tavallisia ja jälkimmäisessä se oli hyväksyttävää, mikäli alistuva osapuoli oli orja. Pahaksi nähtiin vain tasavertainen homostelu. Vastaavasti Filip II aikakauden jälkeisessä rappeutuvassa Espanjassa ei tiettävästi erityisesti ihasteltu homokulttuuria. Homouden ei siis sinänsä voida katsoa indikoivan kulttuurin nousu- tai rappiovaihetta, vaikkakin hyväksyn sen, että kulttuurin tuhoutuminen voi nostaa esiin tapoja ja ilmiöitä, joita ei aiemmin olisi hyväksytty.

Heti, kun kaksi miestä lisääntyy, niin se on normaalia.
- Kari Korhonen

Ei ole. Se hypoteettinen tilanne, jossa kahden miehen geeneistä voitaisiin saada aikaiseksi alkio, ei tee asiaa normaaliksi. Itse asiassa tällainen olisi homouttakin epänormaalimpaa.

Homous ei ole normaalia, se on syntiä, jonka voi saada anteeksi Jumalalta. Hän auttaa pääsemään eroon, mikäli suostuu Jumalan apuun.
- Mauno Jouppi

Mauno, sun Jumalas on kuollut.

Ihminen on geeniperimältään yksineuvoinen. Elämämme luonnonmukainen tarkoitus on lisääntyä. Se onnistuu luonnonmenetelmillä vain miehen ja naisen yhteistoiminnasta.
- Tuija Nurmi

Ihmiselämän jatkuminen sinänsä voidaan katsoa moraaliseksi hyveeksi, sillä sukupuuttoon kuoleminen olisi inhimillisen etiikan kannalta huono lähtökohta. Kuitenkaan marginaalisena esiintyvää homoseksuaalisuus ei ole este populaation kasvulle ja jatkumiselle, vaan sitä uhkaa aivan muut tekijät. Hedonistinen individualismi romahduttaa syntyvyyttä radikaalimmin kuin homous, vaikkakin näiden ilmenemiselle nykymuodoissaan voidaan nähdä samoja lähtökohtia.Sinänsä mielestäni kummallista, että homoista saadaan äänestyspäätöksiin vaikuttava vaaliteema, vaikka kysymys heidän oikeuksista yhteyskunnassa on yksi vähäisimpiä tulevaisuuden ongelmia. En ymmärrä homokiihkoilijoita suuntaan tai toiseen; en varsinaisesti homoja ihastele ja Pride-kulttuuri on mielestäni vastenmielistä karnevalismia, mutta toisaalta en minä heitä olisi uuniinkaan passittamassa.

Järkevän ihmisen valinta mielestäni on suhtautua välinpitämättömästi siihen, mitä ihmiset tekevät yksityisyydessään omalla seksuaalisuudellaan. Yhteiskunnan ei tarvitse työntää nenäänsä ihmisten makuuhuoneisiin, mutta toisaalta ei ihmisten tarvitse tehdä makuuhuoneistakaan yleisölle avoimia näytöksiä. Onko se nyt niin paljon vaadittu?

Slaktivistit ja nojatuolisotilaat

Liittyminen Japania tukevaan Facebook-ryhmään, blogitekstin kirjoittaminen siitä, kuinka olisi kiva, että nyt maailman hulluna vuotena roihuavat levottomuudet lakkaisivat ja tietoisuusnauha. Tuhansien ihmisten päivittäisiä tekoja, slaktivismia.

Slaktivismi (eng. slactivist) tarkoittaa nimenmukaisesti laiskaa (slacker) aktivistia (activist). Hän tekee näennäisen teon osoittaakseen tukea jollekin asialle, mutta hänen tekonsa ei kuitenkaan todellisuudessa edistä mitään, eikä luultavasti vaadi erityisiä ponnisteluja. Ainoa asia, minkä slaktivisti saa aikaan on se, että hän saa itselleen valheellisen tunteen siitä, että olisi tehnyt jotain moraalisten lähtökohtiensa mukaista nostamatta takapuoltaan penkistä mihinkään. Jos oman oikeamielisyyden esille tuominen on tärkeämpää kuin se, onko teolla oikeasti mitään positiivista vaikutusta, niin mitä arvoa tällaisen henkilön mielipiteellä on?

Englannin kielessä on slaktivistin sukulaissana nojatuolisotilas (armchair warrior), mikä tarkoittaa alkuperäisessä merkityksessään henkilöä, joka kannattaa sotatoimia, mutta on kuitenkin itse vältellyt armeijaa nuorena. Yhdysvaltalaissotilaat ovat käyttäneet termiä byrokraatista, joka kannustaa sotaponnisteluja, mutta hänen oma henkensä hyvin turvattu. Acta Non Verba, tekoja sanojen sijaan, onkin yhdysvaltalaisen Kings Pointin laivastokoulun historiallinen motto.

Nojatuolisotilaista kaksi vastenmielisintä ryhmää ovat kunniavarkaat ja haudoillevirtsaajat. Kunniavaras on henkilö, joka kuuluessaan johonkin viiteryhmään ottaa kyseisen viiteryhmän saavutukset henkilökohtaiseksi kunniakseen. Jollekin 80-luvulla syntyneelle voi olla omasta mielestään täysin loogista tuntea ylpeyttä talvisodasta, vaikka hän itse onkin syntynyt vuosikymmeniä koko tapahtuman jälkeen. Tuolloin ei osoiteta arvostusta veteraaneja kohtaan, vaan yritetään viedä kyseiseinen kunnia itselleen.

Haudallevirtsaajasta puolestaan esimerkkinä olkoon Penin uusi puheenjohtaja Jarkko Tontti, joka julisti haastattelussa Mannerheimin sotarikolliseksi. Lähes sadan vuoden takaisten tapahtumien moraalinen arviointi on paitsi anakronistista kuolleen hevosen potkimista, niin myöskin turhaa. Anakronististista se on siksi, että kukaan nykyihminen ei voi tietää, kuinka olisi itse toiminut vastaavissa tilanteissa ja millaisia seuraamuksia eri tavalla toimimisella olisi ollut. Turhaa se on siksi, että lausunto edesauttaa lähinnä Tontin henkilökohtaista egokehitystä rohkeana toisiajattelijana. Ehkäpä Tontti itse olisi siivittänyt valtion vaikeiden aikojen halki esittämällä yhteiskuntakriittisen puheenvuoron Reilun kaupan teen parista. Ei olisi ainakaan sotarikollinen, vaan hyvä ihminen.

Internetin maailmassa nämä kaksi sotajoukkoa ottavat yhteen ja yrittävät kerätä suuren kasan vihreitä virtuaalipeukkuja. Kuinka turhaa. Kirjoittaa tulisi vain silloin, kun oikeasti uskoo sanottavansa olevan tarpeellista ja sen antavan ihmisille jotain.