Hulluuden alttareilla 2012

Viime aikoina on ollut vaikea enää keksiä mitään uutta ja oivaltavaa kirjoitettavaa. Tämä ei johdu siitä, että maailmalla ei tapahtuisi asioita joista voisi kirjoittaa kirjaläjittäin polemiikkia, vaan päinvastoin maailman hulluus tuntuu kiihtyvän niin nopeasti, ettei siihen enää ehdi reagoida. Juuri kun kuvittelee, että maaima on näyttänyt järjettömimmän näytöksensä parodiallisen tapahtumahorisontin takaa, niin tapahtuu jotain vielä käsittämättömämpää.

Aluksi vaikkapa Suomen velkavastuut. Valtiomme johdossa istuvat kansanpetturit ovat allekirjoittaneet papereita, jotka tuomitsevat suomalaiset sukupolvien velkakierteeseen. 30 miljardia, eli 30 tuhatta miljoonaa, euroa on summa, joka jokaista suomalaista kohden tekee 6000 euroa. Äkkiseltään tietäisin parempiakin käyttötarkoituksia tuollaiselle summalle kuin eurooppalaisten sikakapitalististen pankkien rahoittamisen. Kun aikanaan nämä vakuudet tulevat realisoitumaan ja repivät alas riistoverotetun kansan taloudellisten rakenteiden rippeet, ovat tapahtuneeseen syylliset todennäköisesti kaukana oikeuden ulottumattomissa.

Jos kotimaassa vedetään järkevää ja kansan parhaaksi tehtävää toimintaa kölin alta, niin ei paljoa paremmin meni maailmallakaan. Ranskassa ollaan tehty laittomiksi vierailut nk. vihasivustoilla. Kyse on puhtaasti ajatusrikoslainsäädännöstä, jolla pyritään kieltämään ihmisiä lukemasta virallisen konsensuksen vastaisia tekstejä. Tämä lainsäädäntö ei poikkea mitenkään siitä, että joidenkin kirjojen hallussapito tai lukeminen tehtäisiin rangaistavaksi.

Yhdysvalloissa poliittinen korrektius on päässyt uusiin ulottuvuuksiin kun New Yorkin viranomaiset ovat laatineet listan koulujen kokeissa kielletyistä sanoista. Kiellettyjä sanoja ovat muun muassa dinosaurus, tanssiminen ja roskaruoka. Nämä kun voivat loukata jotain ihmistä.

Mielipidevainojen luvatussa maassa Englannissa humalainen opiskelija solvasi jalkapalloilijaa rasistisesti. Hän joutui tästä teosta vankilaan.

Näistä tapahtumista on vaikea kirjoittaa mitään hauskaa ja oivaltavaa, sillä oivaltaminen vaatisi jonkin mielenkiintoisen ja odottamattoman näkökulman esiin tuomisen. Naurettavia nämä uutiset toki ovat, mutta eivät siltikään yhtään hauskoja. Tällaisessa maailmassa kommunikointi ja kansalaiskeskustelu ovat yhtä mielekkäitä kuin yrittäisin töissä keskustella järkeviä alzheimerin tautia vaikeasti sairastavan potilaani kanssa. Hänellä kuitenkin on hyvä syy olla täysin epärationaalinen ja käsittämätön.

Minä en halua näin jatkuvan. En usko sinunkaan haluavan näin jatkuvan, mutta onko meistä muuttamaan sitä? Toivon, että sanonta pimeimmästä hetkestä juuri ennen aamunkoittoa pitää paikkansa, sillä muuten elämme melko toivottomia aikoja sivilisaatiomme raunioilla.

Ajatuksia feminismistä ja naisten emansipaatiosta

Se mitä feminismi on tehnyt naisillemme, on orjuuden vaihtaminen toiseen. Sen sijaan, että naiset olisivat enää riippuvaisia aviomiehistään, jotka he ovat useimmiten naineet rakkaudesta, he ovat tulleet palkka- ja velkaorjiksi, he ovat riippuvaisia anonyymeistä suuryrityksistä, pankeista ja hallituksista, jotka kohtelevat heitä vain rahan ja työvoiman lähteenä ja jotka eivät varmasti rakasta ketään.
- Alex Kurtagic

Tänään on se päivä, jolloin lehtien palstat täyttyvät, Helena Erosta lainatakseni, ruikutuksista kuinka on ihan väärin ja epätasa-arvoista, kun nainen ei voi ottaa nimeä Matti tai kuinka synnytysikäisten naisten urakehitys ei etene yhtä jouhevasti kuin saman ikäluokan miesten. Kyseessä on siis kansainvälinen naisten päivä.

Tämän merkkipäivän vietto on lähtöisin eri maiden sosialistipuolueista ja päivää alettiin virallisesti viettää ensimmäisen kerran nimenomaan reaalisosialistisissa maissa. Tämä ei sinänsä ole mitenkään yllättävää, onhan totaaliegilitaristinen ajattelu tunnusomaista ja lähtökohtaista nimenomaan sosialisteille. Siitäkin huolimatta, että eri yksilöiden tasa-arvoisuus voi toteutua ainoastaan toistensa suhteen vertaisten yksilöiden kesken.

Kuten Eronen oivallisesti tuo esiin, on feministisessä agendassa nähtävissä ihmisten hyvinvoinnin edistämisen sijaan halu horjuttaa yhteiskunnan rakenteita, joista perhemallit ja niihin liittyvät sukupuoliodotukset ovat yksi keskeisimpiä. Tämä strategia on alkujaan toisen vasemmiston yhteiskuntakriittistä lähestymistapaa ja on periytynyt luontevasti kolmannelle vasemmistolle, eli käytännössä vihreille ja feministeille.

Kuten kaikkeen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, liittyy feminismiinkin voimakas egotrippeily ja oman minuuden kohottaminen harmaasta massasta. Paradoksaalisesti tällaiset tasa-arvoihmiset kohottavat itseään massan yläpuolelle tekemällä kuohuttavia julkisuustempauksia ja kilvoitellen siitä, kuka on kaikkein yhteiskuntakriittisin. Jos ei pelkkä mielipiteiden esittäminen riitä, pitää turvautua Katja Ketun tavoin (IL 7.2.2012) väärän lipun operaatioihin.

On tietenkin huonoa argumentaatiota puuttua kenenkään ihmisen ulkoiseen olemukseen, mutta Ketun habitusta tarkastellessa en voi olla ihmettelemättä, miksi niin monesti nämä radikaalit vaikuttavat siltä, että heidän kotiinsa olisi osunut tykistöammus. Feministit haluavat purkaa perinteiset sukupuoliroolit, mutta millaisia roolimalleja heillä on tarjota tilalle? Egoistinen, julkisuushakuinen ja naiseuden hyvät ominaisuudet hylännyt ja miehisen puolen huonot ominaisuudet omaksunut exhibitionisti?

On kornia, että samat ihmiset, jotka moittivat yhteiskunnan urakeskeisyyttä ja "oravanpyörässä juoksemista", valittelevat sitä, että naisten äitiys hidastaa uralla etenemistä suhteessa miehiin. Tässäkin tapauksissa sekundääriset seikat (e.g. yksilön urakeskeisyys) on joko hyvä tai huono asia riippuen siitä, milloin se sattuu tukemaan egilitaristin paradigmaa. Suurin osa sen enempää naisista kuin miehistäkään ei kuitenkaan halua uhrata kaikkia muita elämän aspekteja uralleen, vaan haluavat pitää asiat sopivassa suhteessa toisiinsa. Se, että yleensä nainen jää äitiyslomalle ja mies käy töissä, ei kerro alistamisesta, vaan se kertoo sukupuolten normaalista ja luonnollisesta erikoistumisesta erilaisiin, mutta toisiaan tukeviin asioihin.

Tämän luonnollisen työnjaon - silloinkin, kun se ei ole yhteiskunnallisesti pakotettu, vaan yksilöiden omasta halustaan omaksuma - feministit haluavat hävittää. Syynä joko se, että he ovat kritiikittömästi omaksuneet median ja yliopistojen suoltaman näkemyksen tai vaihtoehtoisesti, mutta ei poissulkevasti, he eivät ole kykeneviä tai halukkaita muodostamaan perheitä. Koska perhettä on perinteisesti pidetty arvokkaana saavutuksena, hakevat perheettömät naiset uusia keinoja saada arvonantoa itselleen. He luovat uudet ihanteet, joissa ei tarvitse nähdä vaivaa parisuhteen tai lasten hankkimisen eteen. Ei tarvitse kantaa perheen äidin raskasta taakkaa tai pitää huolta siveydestään, vaan voi emansipoitua tällaisesta arvoajattelusta. Uudet ihanteet ovat helppoja toteuttaa, sen kun vain on vastuuton ja vapaa - ja feminismi antaa keinon vielä tuntea ylpeyttä tällaisesta.