Olen kristitty vegaani ja tästä näkökulmasta näen kysymyksen lihansyöjä eläimistä liittyvän siihen, että ihmisen mukana koko luomakunta on suistunut pois alkuperäisestä rauhan tilansta, jolloin nähdään vallinneen kasvissyönti. Luomakunnassa kuten ihmistenkin maailmassa näyttää nyt olevan nyt vallalla pedon henki. Kaikenlainen pahuus ja toisen kustannuksella elämän ja hyödyn etsiminen kukoistaa. Näen lihansyönnin luomakunnassa osana tätä väliaikaista tillaa, josta luomakunta odottaa vapautustaan. Jeesuksen nähdään lunastustyöllään voittaneen koko luomakunnan katovaisuuden ja pahan vallasta.
- Nimimerkki Roosa Eläinoikeusfoorumilla.
Eläinsuojelijoiden helmasyntejä on luonnon idealisoiminen ja ihmisen vastakkainasettelu "luonnollisuuden" kanssa. Eläintenoikeusfoorumilla haikaillaan omavaraistalouteen, romantisoidaan pientilallisuutta ja esiintyy jopa näkemyksiä, että luonto olisi joskus ollut muka jotenkin reilu ja oikeudenmukainen paikka. Havainnollistavana esimerkkinä nimimerkki Roosan täysin biologisesta realismista irrallaan oleva pohdiskelu. Tämän ohella tavallista on myös eläinantropomorfismi, eli inhimillisten ominaisuuksien, tavoitteiden ja tunteiden liittäminen eläimiin. Yleisimmin tämä ilmenee kysymyksessä "Olisiko sinusta kivaa, jos sut syötäisiin?"
Eläinsadut ovat tyypillisimpiä lastenkirjallisuudet aiheita. Ihmisen kaltaisesti toimivat, puhuvat ja ajattelevat eläimet ovat tuttuja jokaiselle lapsuudesta. Niiden juuret ovat ovat myyteissä, joissa useat henget ja jumaluudet ovat olleet eläimenmuotoisia ja uskomuksissa, joissa joidenkin ihmisten on uskottu voivan muuttua eläimenhahmoisiksi. Nykyaikana antropomorfismi on kuitenkin saanut uuden muodon. Vaikka pidän eläimistä, varsinkin sellaisista, jotka osaavat olla sympaattisia, niin on vaikea suhtautua ihmiseen, joka kuvittelee eläimen ajattelevan ihmisen tavoin. Olen joskus pilkannut monien eläinoikeusaktivistien saavan käsityksensä eläimistä Disneyn piiretyistä, mutta ilmeisesti mikään parodia ei nykyaikana riitä voittamaan todellisuuden ajoittaista mielettömyyttä. Ilta-Sanomat kirjoittaa:
Lemmikki-sanan käyttö loukkaa koiria, kissoja ja muita ihmisten kotieläimiä. Lemmikkien sijaan tulisi puhua ”kumppanieläimistä” ja omistajien sijaan ”ihmishoitajista”.
Huoli lemmikkien loukkaantumisesta esitettiin uudessa akateemisessa julkaisussa nimeltä Journal of Animal Ethics.
Ensimmäisessä numerossa brittijulkaisu tuomitsee myös ilmaisut ”critters”, elukat sekä ”beast” eli peto, kertoo Orangenews.
Jopa villieläimiin viittaavaa sanaa ”wildlife” pidetään huonona, koska se viittaa sivistymättömyyteen. Kirjoittajien mukaan alentavat ilmaisut voivat edesauttaa eläinten huonoa kohtelua.
Lehden koonnut Oxfordin eläinetiikan keskuksen johtaja, professori Andrew Linzey toivoo lisäksi, että sanonnoista kuten ”viekas kuin kettu” ja ”syö kuin porsas” päästäisiin eroon.
Jälleen tuntuu vähemmän mielipuoliselta legendan kertoma tarina Caligulan tempauksesta nimittää hevonen konsuliksi.
Enimmäisen huomio on syytä kiinnittää siihen, että jälleen kehoitetaan aikanamme niin tuskallisen yleiseen sanamagiaan. Kyse on siitä, että maailmaa yritetään muuttaa paremmaksi paikaksi käyttämällä positiivisempia kuvauksia erilaisista asioista ja ilmiöistä. Ei haluta sanoa, että "alkoholisti", vaan että "päihdeongelmainen" ja "kehittymättömien maiden" sijaan puhutaan "kehittyvistä maista" - riippumatta siitä, tapahtuuko kyseisissä mitään kehitystä. Aivan kuin asiat muuttuisivat taianomaisesti toisenlaisiksi vain käyttämällä asioista erilaisia termejä. Nyt tämä sanamagia halutaan tuoda myös puheeseen eläimistä. Kuinkahan moni villieläin voisikaan paremmin jos niistä ei käytettäisi termiä villieläin?
Toisekseen, jokainen ymmärtänee, että eihän yksikään eläin osaa loukkaantua siitä termistä, jolla ihmiset sitä nimittävät. Koira heiluttaa yhtä iloisesti häntäänsä nimensä kuulleessaan, vaikka se olisi nimetty Nahkarukkaseksi. Kyse on siis ennemmin siitä, että antropomorfistinen harhainen mieli loukkaantuu siitä, että näin hänen mystifioimiaan eläimiä kutsutaan eläimellisillä nimillä.
Kolmanneksi ihmettelen sitä, miten kummassa tällainen flatus cerebri pääsee läpi akateemisena julkaisuna. Nykyään ilmeisesti mikä tahansa villi ajatusvirta käy akateemisesta tekstistä kunhan se on vain oikeassa muodossa, käyttää akateemista jargonia ja sen esittäjä on saanut akateemisen tittelin. Tämä ilmenee yleisestikin yliopistoissa ja olen tuntenut itseni monesti turhautuneeksi selaillessani uusimpien väitöskirjojen aiheita. Tuntuu kuin yksittäisiä terävänäköisiä ja antoisia tekstejä joutuisi etsimään suunnattomasta määrästä roskajargonin hetteistä suota. Tällaiset tekstit eivät anna ihmiskunnalle mitään ja tällaisten professorien olemassaolo on yhteiskunnallisesti, filosofisesti ja taloudellisesti turhaa ja vahingollista. Sen sijaan että käytettäisiin aikaa ja vaivaa parantamaan eläinten elinoloja ja säilyttämään niiden luontaisia ympäristöjä, pohtii professori sitä, millä nimellä eri eläimiä sopii kutsua jotta ne eivät loukkaantuisi. Tämänkaltainen haihattelu sai itsenikin vaihtamaan akateemisen uran käytännönläheisempään ammattiin.
Eläimet eivät ole inhimillisiä ja se on eläinten yksi parhaista puolista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti