Lapsena muistan lukeneeni Aku Ankasta erään tarinan, jossa partoihin naamioitunut Karhukopla huijaa itsensä keksijäseminaariin - pahat mielessä, tottakai. Vahtimestarille he esittelevät näkymätöntä leikkuulautaa, jota he ovat kantavinaan. Kun vahtimestari epäilevänä kysyy miksi se ei myöskään tunnu, he kertovat sen olevan myöskin tuntumaton leikkuulauta. Tästä haltioituneena vahtimestari päästää paha-aikeisen joukkion sisään. Vahtimestarin käyttäytyminen tuntui täysin typerältä, mutta en voinut arvata, että tarina voisi joskus realisoitua. Ihmisten typeryys kuitenkin lopulta ylittää kaiken parodian.
H. C. Andersenin sadun keisarin uusista vaatteista on kuullut jokainen lukemattomia kertoja, mutta siltikin ihmiset menevät samaan halpaan kuin tämä sadun keikaroinninhaluinen hölmö. Siinä huijariräätäli tekee keisarille puvun niin hienosta kankaasta, että se on täysin näkymätöntä ja tuntumatonta. Satu muuttui todellisuudeksi kun yhdysvaltalainen James Franco keksi tavan huijata rikkaita hölmöjä myymällä heille taidetta, jota ei ole olemassa. Hänen näkymättömän taiteen museostaan voi ostaa näkymättömiä vaatteita(!!!), filmejä ja patsaita, joiden hinta vaihtelee 20 dollarista 10 000 dollariin. Ostajat saavat postissa taideteosta kuvaavan laatan, mutta eivät mitään muuta. He voivat vain ajatella taideteosta.
James Francoa ei tässä tietenkään ole syyttäminen sen enempää kuin sadun räätäliäkään. Mikäli ihminen on riittävän typerä maksaakseen jotain ilmakitarasta tai näkymättömästä patsaasta, niin hän on ansainnutkin menettää rahansa. Kyseessä on Veblenin hyödykkeen äärimmäinen muoto: Ostetaan jotain mitä ei ole olemassa vain siksi, että voidaan osoittaa voivansa tehdä näin.
Tämä sama pätee suurimmaksi osaksi kaikkea nykytaidetta. Kyseessä on kollektiivinen itsepetos, jossa kukaan kulttuurikermaan itseään lukeva ei uskalla sanoa roskan olevan roskaa. Duchampin teos Fountain (1917) ei ole kuin aivan tavallinen kusiallas rahdattuna taidegalleriaan. Se on kusiallas, eikä muuksi muutu vaikka taiteensosiologi keksisi sille miten hienoja teorioita tahansa. Jokainen tavallinen ihminen ymmärtää tämän, mutta älykkö haluaa nähdä jotain muuta siksi, että hän ei lukeutuisi tuohon likaiseen ja ymmärtämättömään rahvaaseen. Tämän vuoksi älykköä voidaan viedä kuin litran mittaa ja pyyhkiä hänellä likaista lattiaa ja saada hänet tämän jälkeen vielä kehumaan kokemustaan. Rahvas osoittaa vain alhaisuutensa nauraessaan älykölle kun ei ymmärrä kuinka hieno, syvällinen ja sanomaltaan pohtimaan laittava kokemus on saada tuoretta virtsaa kasvoilleen.
Tavalliset kansalaiset sekä ei-intellektuellit akateemiset, jotka ovat oppineet arvostamaan konkretiaa, luonnontieteitä ja klassista sivistystä postmodernismin sijaan, ovat liian hölmöjä narrattavaksi tällaiseen. He eivät yritäkään olla kulttuuriväen kermaa tai joutavanpäiväisyyksistä tomppeloinneista älylliseltä kalskahtavien teorioiden kehittäjiä. He eivät menetä kollegoidensa arvostusta tai jopa työpaikkaansa sillä, että toteavat sadun lapsen tavoin keisarin olevan alasti. Heille hatullinen paskaa on hatullinen paskaa, vaikka sen olisi nimekäs taiteilija tuonut galleriaan ja nimennyt komeasti, vaikkapa L'esprit du Temps.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti