Terveyden vaaliminen on velvollisuus. Harva näyttää tajuavan, että on olemassa ruumiillinen moraali.
- Herbert Spencer
Nyt on 18. viikko siitä, kun aloitin yhdessä kaverini kanssa kuntosaliharrastuksen. Olimme useamman kuukauden jo puhuneet asiasta ja lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa rehkiminen minulle ennestään varsin vieraassa levytankojen ja taljojen maailmassa. Olin aikaisemmin harrastanut epäsäännöllisesti hiihtämistä, hölkkäämistä ja kamppailulajeja, mutta ne olivat jääneet milloin mistäkin syystä. Nyt päätin, että tämä kestää. Kesän aikana hiipinyt laiskanpulskea olemus, joka 25. ikävuotta lähestyessä yhä pahenisi, olisi taottava pois voimakeinoja kaihtamatta.
Nyt lähes neljä kuukautta myöhemmin voin sanoa, että se oli kuluneen vuoden paras päätös. On ollut ilo huomata oman kunnon paranevan, maksimitulosten kasvavan ja uniongelmien katoavan harjoittelun myötä. Pitkään ärsyttäneet yläselän ja hartian kivut ovat poissa ja ulkomuotokin mukavasti hieman miehistynyt. Mikään Robert E. Howardin Conanhan tässä ei vielä ole, mutta muutos lähtötasoon on huomattava ja itsetietoisena ihmisenä tietenkin ilahdun oman kehoni muuttumisesta paremmaksi. Aiheellinen tyytymättömyys omaan kehonkuvaan voi olla huomattavasti elämänlaatua haittaava tekijä. Vielä yläasteella olin kyvytön vetämään yhtäkään puhdasta leukaa, nyt niitä menee kymmenen - vaikka painoa on vuosikymmenen aikana kertynytkin 20kg lisää. Viime kesänä olisi ollut naurettavaa kuvitellakaan, että voisin nostaa penkkipunnerruksessa oman painoni. Siksi taputtelen fiktiivisesti itseäni olkapäälle.
Jonkinlainen kiinnostus ravintoonkin on syttynyt, sillä treenaaminen ilman riittävää ja oikealla tavalla jakautuvaa ravintoa on yhtä tyhjän kanssa. Sinänsä ei tee mieli tunkea lusikkaansa hysteeriiseen ruokakeskusteluun, jossa eri leirit näyttävät linnoittautuvan uskovaisten tavoin omiin toisilleen vihamieliseen joukkoihin. Omalla kohdallani olen vähentänyt viljojen käyttöä ja rajoittanut niiden saannin ruisleipään ja täysjyväpastaan. Pekonia ja munia syön THL:n varoituksia uhmaten, mutta koska äskettäin mitatut kolesteroliarvot (HDL 1,8; LDL 1,2) ja verenpaine (120/70) ovat lähestulkoon ihanteelliset, ei liene syytä tässä vaiheessa kieltäytyä rasvaisen ja suolaisen lihan houkutuksista. Toisaalta, kun viime viikolla söin työpaikalla tarjottua riisipuuroa ja sorruin joulutortun ja suklaakonvehdin napsimiseen, oli loppupäivä tuskaa mahaturvotuksen kanssa ja muistin jälleen, miksi liha-annos salaatin kera on niin paljon parempi vaihtoehto. Ainakin minulle, tehkää itse omat valintanne.
Lehdissä esillä olevat muotidieetit herättävät samanlaisen inhotuksen kuin iltapäivälehtien ohjeet seurustelusta tai oikeanlaisen nukkuma-asennon valinnasta. Miten Helvetissä voi ihminen olla (a pun intended) niin vieraantunut luonnosta, että hän tarvitsee opaskirjan tietääkseen mitä laittaa suuhunsa? Kun jälleen kaupungilla näen puolentoista litran limsapulloa imeskelevän 10-vuotiaan sokerinarkkarin, niin asiain onneton tila on pakko tunnustaa. Tätäkin kirjoitusta tosin naputtelen nuuskapussi huulessa, joten en sinänsä virheetön itsekään ole.
Terveyteen ja itsensä kehollisen kehittämiseen liittyy toinenkin, egon ulkopuolinen seikka. Lihavien ja epäterveellisten ihmisten jälkikasvusta tulee yleensä itsestäänkin lihavia ja epäterveesti eläviä ihmisiä. Vaikka tämä ei - häpeäkseni lapsettomana ihmisenä - voi ollakaan oma syyni, sen olisi oltava sitä yleisellä tasolla. Terveytensä laiminlyövät ihmiset ovat paitsi itsekkäitä ja välinpitämättömiä siitä, että yhteiskunta joutuu lopulta kustantamaan heidän vailla vastuuta olevan valintansa seuraukset, he antavat myös kelvottoman mallin kansamme tuleville polville. Tuolloin he edistävät koko yhteiskunnan turmelusta ja velttoa rappiota, joka ajoittain herättää inhonväristyksiä allekirjoittaneessa. Pahimmillaan tuollainen ihminen syyttelee abstraktia yhteiskuntaa milloin mistäkin, antamatta kuitenkaan omalla esimerkillään mitään parempaakaan vaihtoehtoa.
Omaa arvomaailmaani kuvaa varsin osuvasti Oswald Spenglerin lausahdus "tämä on päämäärämme: Tehdä mahdollisimman merkitykselliseksi meille ojennettu elämä, elää sillä tavoin, että voimme olla ylpeitä itsestämme. Toimia niin, että jokin osa meistä jää elämään*." Tällaisen filosofian toivoisin olevan kantava ajatus yhteiskunnassamme, puhuimmepa sitten ruumiin tai sielun kulttuurista. Ainoat todelliset syyt kenellekään olla toimimatta näin ovat välinpitämättömyys, laiskuus, tyhmyys ja halu lyhytaikaisiin hedonistisiin iloihin kaiken inhimilliselle elämälle merkitystä antavan kustannuksella.
Oma joulu ja uudenvuodenpäivä sujuvat töiden parissa kummemmin juhlimatta. Vuoden vaihtuessa olemme kuitenkin jälleen syvemmällä yleiseurooppalaisessa kriisissä, jonka keskellä on hyvä miettiä sitä, mille haluaa rakentaa omaa elämäänsä ja millaista elämänmallia tarjota kanssaihmisilleen. Palataan asioihin vuonna 2012.
* Alkup. teksti: "This is our purpose: to make as meaningful as possible this life that has been bestowed upon us; to live in such a way that we may be proud of ourselves; to act in such a way that some part of us lives on."
- Herbert Spencer
Nyt on 18. viikko siitä, kun aloitin yhdessä kaverini kanssa kuntosaliharrastuksen. Olimme useamman kuukauden jo puhuneet asiasta ja lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa rehkiminen minulle ennestään varsin vieraassa levytankojen ja taljojen maailmassa. Olin aikaisemmin harrastanut epäsäännöllisesti hiihtämistä, hölkkäämistä ja kamppailulajeja, mutta ne olivat jääneet milloin mistäkin syystä. Nyt päätin, että tämä kestää. Kesän aikana hiipinyt laiskanpulskea olemus, joka 25. ikävuotta lähestyessä yhä pahenisi, olisi taottava pois voimakeinoja kaihtamatta.
Nyt lähes neljä kuukautta myöhemmin voin sanoa, että se oli kuluneen vuoden paras päätös. On ollut ilo huomata oman kunnon paranevan, maksimitulosten kasvavan ja uniongelmien katoavan harjoittelun myötä. Pitkään ärsyttäneet yläselän ja hartian kivut ovat poissa ja ulkomuotokin mukavasti hieman miehistynyt. Mikään Robert E. Howardin Conanhan tässä ei vielä ole, mutta muutos lähtötasoon on huomattava ja itsetietoisena ihmisenä tietenkin ilahdun oman kehoni muuttumisesta paremmaksi. Aiheellinen tyytymättömyys omaan kehonkuvaan voi olla huomattavasti elämänlaatua haittaava tekijä. Vielä yläasteella olin kyvytön vetämään yhtäkään puhdasta leukaa, nyt niitä menee kymmenen - vaikka painoa on vuosikymmenen aikana kertynytkin 20kg lisää. Viime kesänä olisi ollut naurettavaa kuvitellakaan, että voisin nostaa penkkipunnerruksessa oman painoni. Siksi taputtelen fiktiivisesti itseäni olkapäälle.
Jonkinlainen kiinnostus ravintoonkin on syttynyt, sillä treenaaminen ilman riittävää ja oikealla tavalla jakautuvaa ravintoa on yhtä tyhjän kanssa. Sinänsä ei tee mieli tunkea lusikkaansa hysteeriiseen ruokakeskusteluun, jossa eri leirit näyttävät linnoittautuvan uskovaisten tavoin omiin toisilleen vihamieliseen joukkoihin. Omalla kohdallani olen vähentänyt viljojen käyttöä ja rajoittanut niiden saannin ruisleipään ja täysjyväpastaan. Pekonia ja munia syön THL:n varoituksia uhmaten, mutta koska äskettäin mitatut kolesteroliarvot (HDL 1,8; LDL 1,2) ja verenpaine (120/70) ovat lähestulkoon ihanteelliset, ei liene syytä tässä vaiheessa kieltäytyä rasvaisen ja suolaisen lihan houkutuksista. Toisaalta, kun viime viikolla söin työpaikalla tarjottua riisipuuroa ja sorruin joulutortun ja suklaakonvehdin napsimiseen, oli loppupäivä tuskaa mahaturvotuksen kanssa ja muistin jälleen, miksi liha-annos salaatin kera on niin paljon parempi vaihtoehto. Ainakin minulle, tehkää itse omat valintanne.
Lehdissä esillä olevat muotidieetit herättävät samanlaisen inhotuksen kuin iltapäivälehtien ohjeet seurustelusta tai oikeanlaisen nukkuma-asennon valinnasta. Miten Helvetissä voi ihminen olla (a pun intended) niin vieraantunut luonnosta, että hän tarvitsee opaskirjan tietääkseen mitä laittaa suuhunsa? Kun jälleen kaupungilla näen puolentoista litran limsapulloa imeskelevän 10-vuotiaan sokerinarkkarin, niin asiain onneton tila on pakko tunnustaa. Tätäkin kirjoitusta tosin naputtelen nuuskapussi huulessa, joten en sinänsä virheetön itsekään ole.
Terveyteen ja itsensä kehollisen kehittämiseen liittyy toinenkin, egon ulkopuolinen seikka. Lihavien ja epäterveellisten ihmisten jälkikasvusta tulee yleensä itsestäänkin lihavia ja epäterveesti eläviä ihmisiä. Vaikka tämä ei - häpeäkseni lapsettomana ihmisenä - voi ollakaan oma syyni, sen olisi oltava sitä yleisellä tasolla. Terveytensä laiminlyövät ihmiset ovat paitsi itsekkäitä ja välinpitämättömiä siitä, että yhteiskunta joutuu lopulta kustantamaan heidän vailla vastuuta olevan valintansa seuraukset, he antavat myös kelvottoman mallin kansamme tuleville polville. Tuolloin he edistävät koko yhteiskunnan turmelusta ja velttoa rappiota, joka ajoittain herättää inhonväristyksiä allekirjoittaneessa. Pahimmillaan tuollainen ihminen syyttelee abstraktia yhteiskuntaa milloin mistäkin, antamatta kuitenkaan omalla esimerkillään mitään parempaakaan vaihtoehtoa.
Omaa arvomaailmaani kuvaa varsin osuvasti Oswald Spenglerin lausahdus "tämä on päämäärämme: Tehdä mahdollisimman merkitykselliseksi meille ojennettu elämä, elää sillä tavoin, että voimme olla ylpeitä itsestämme. Toimia niin, että jokin osa meistä jää elämään*." Tällaisen filosofian toivoisin olevan kantava ajatus yhteiskunnassamme, puhuimmepa sitten ruumiin tai sielun kulttuurista. Ainoat todelliset syyt kenellekään olla toimimatta näin ovat välinpitämättömyys, laiskuus, tyhmyys ja halu lyhytaikaisiin hedonistisiin iloihin kaiken inhimilliselle elämälle merkitystä antavan kustannuksella.
Oma joulu ja uudenvuodenpäivä sujuvat töiden parissa kummemmin juhlimatta. Vuoden vaihtuessa olemme kuitenkin jälleen syvemmällä yleiseurooppalaisessa kriisissä, jonka keskellä on hyvä miettiä sitä, mille haluaa rakentaa omaa elämäänsä ja millaista elämänmallia tarjota kanssaihmisilleen. Palataan asioihin vuonna 2012.
* Alkup. teksti: "This is our purpose: to make as meaningful as possible this life that has been bestowed upon us; to live in such a way that we may be proud of ourselves; to act in such a way that some part of us lives on."
Huomautettakoon että Spengelerin alkuperäistekstiä ei kirjoituksessa ole, sillä vielä 100 vuotta sitten saksalaiset akateemikot kirjoittivat omalla kielellään.
VastaaPoistaTietenkin. Tarkoitin tekstiä, josta itse olen tuon kyseisen pätkän kääntänyt. Oma saksani kun rajoittuu muutamaan fraasiin ja siihen, mitä varttisaksalainen naiseni on opettanut. Ei sillä kovin paljoa kirjoja lueta. :P
VastaaPoistaEnsinnäkin, tämä on hyvä blogi ja toiseksi, tsemppiä treeneihin :)
VastaaPoistaOlen itse muokannut ruokavalioni samansuuntaiseksi. Aikoinaan aloitin 25/65/10 suosituksella proteiinin, hiilihydraatin ja rasvan suhteen, kunnes jatkuva ähky, turpeus ja ruuansulatusvaivat pakottivat muuttamaan syömisen perustaa. "Luolamiehen" ateria on osoittautunut parhaaksi. Paljon kalaa ja riistaa, sekä runsaasti vihreitä kasviksia, marjoja, yrttejä ja öljyjä.
Tämä meidän nykysivilisaatio pystyy helposti elättämään kaikenlaiset ihmiset. Tästäpä seuraakin sitten pieniä ristiriitoja, kun henkilökohtaisiin umpikujiinsa ajautuvat ihmiset rupeavat vaatimaan "oikeuksiaan". Mitä tästä voidaan päätellä; valheeseen perustuva yhteiskunta synnyttää valheessa eläviä yksilöitä. Luonnon tuntemus on monilla heikkoa, kun jopa vääjäämättömään valmistautuminen jätetään retuperälle.
Iänikuinen intiaanivertaus varmasti tympii, mutta mielestäni myyttinen, lähtö vuorelle kuolemaan, on pelkästään ihailtavaa. Siinä paljastuu oman vastuun kaikki tasot yhteisöä kohtaan. Ei jäädä muiden vaivoiksi ja ollaan tismalleen ajan tasalla.