Slaktivistit ja nojatuolisotilaat

Liittyminen Japania tukevaan Facebook-ryhmään, blogitekstin kirjoittaminen siitä, kuinka olisi kiva, että nyt maailman hulluna vuotena roihuavat levottomuudet lakkaisivat ja tietoisuusnauha. Tuhansien ihmisten päivittäisiä tekoja, slaktivismia.

Slaktivismi (eng. slactivist) tarkoittaa nimenmukaisesti laiskaa (slacker) aktivistia (activist). Hän tekee näennäisen teon osoittaakseen tukea jollekin asialle, mutta hänen tekonsa ei kuitenkaan todellisuudessa edistä mitään, eikä luultavasti vaadi erityisiä ponnisteluja. Ainoa asia, minkä slaktivisti saa aikaan on se, että hän saa itselleen valheellisen tunteen siitä, että olisi tehnyt jotain moraalisten lähtökohtiensa mukaista nostamatta takapuoltaan penkistä mihinkään. Jos oman oikeamielisyyden esille tuominen on tärkeämpää kuin se, onko teolla oikeasti mitään positiivista vaikutusta, niin mitä arvoa tällaisen henkilön mielipiteellä on?

Englannin kielessä on slaktivistin sukulaissana nojatuolisotilas (armchair warrior), mikä tarkoittaa alkuperäisessä merkityksessään henkilöä, joka kannattaa sotatoimia, mutta on kuitenkin itse vältellyt armeijaa nuorena. Yhdysvaltalaissotilaat ovat käyttäneet termiä byrokraatista, joka kannustaa sotaponnisteluja, mutta hänen oma henkensä hyvin turvattu. Acta Non Verba, tekoja sanojen sijaan, onkin yhdysvaltalaisen Kings Pointin laivastokoulun historiallinen motto.

Nojatuolisotilaista kaksi vastenmielisintä ryhmää ovat kunniavarkaat ja haudoillevirtsaajat. Kunniavaras on henkilö, joka kuuluessaan johonkin viiteryhmään ottaa kyseisen viiteryhmän saavutukset henkilökohtaiseksi kunniakseen. Jollekin 80-luvulla syntyneelle voi olla omasta mielestään täysin loogista tuntea ylpeyttä talvisodasta, vaikka hän itse onkin syntynyt vuosikymmeniä koko tapahtuman jälkeen. Tuolloin ei osoiteta arvostusta veteraaneja kohtaan, vaan yritetään viedä kyseiseinen kunnia itselleen.

Haudallevirtsaajasta puolestaan esimerkkinä olkoon Penin uusi puheenjohtaja Jarkko Tontti, joka julisti haastattelussa Mannerheimin sotarikolliseksi. Lähes sadan vuoden takaisten tapahtumien moraalinen arviointi on paitsi anakronistista kuolleen hevosen potkimista, niin myöskin turhaa. Anakronististista se on siksi, että kukaan nykyihminen ei voi tietää, kuinka olisi itse toiminut vastaavissa tilanteissa ja millaisia seuraamuksia eri tavalla toimimisella olisi ollut. Turhaa se on siksi, että lausunto edesauttaa lähinnä Tontin henkilökohtaista egokehitystä rohkeana toisiajattelijana. Ehkäpä Tontti itse olisi siivittänyt valtion vaikeiden aikojen halki esittämällä yhteiskuntakriittisen puheenvuoron Reilun kaupan teen parista. Ei olisi ainakaan sotarikollinen, vaan hyvä ihminen.

Internetin maailmassa nämä kaksi sotajoukkoa ottavat yhteen ja yrittävät kerätä suuren kasan vihreitä virtuaalipeukkuja. Kuinka turhaa. Kirjoittaa tulisi vain silloin, kun oikeasti uskoo sanottavansa olevan tarpeellista ja sen antavan ihmisille jotain.