Heräsin tänään lauantaille poikkeuksellisen aikaisin ehtiäkseni ajoissa ensimmäiseen mielenosoitukseen lähes 10 vuoteen. Viimeksi olin 16-vuotiaana punkkarina vastustamassa Irakin sotaa, nyt olin vastustamassa prikaatin lakkauttamista. Itselleni tärkein syy mielenilmaukseen ei ollut niinkään prikaatin lakkauttaminen sinänsä, vaan sen taustalla olevat syyt.
Aikaansaatavat säästöt ovat suhteellisen mitättömiä - verrattuna vaikkapa edellisessä kirjoituksessa mainittuihin asioihin. Uskon syyn olevankin ennemmin Suomen puolustuskyvyn tarkoituksellisen heikentäminen, jonka jälkeen voidaan kansalle sanoa Nato-jäsenyyden olevan valinnan sijaan pakko. Tämän taustalla puolestaan on poliittisen johdon vieraantuneisuus kansasta. Se tuntee enemmän yhteenkuuluvuutta Eurooppalaisiin kollegioihin kuin omaan etniseen ryhmäänsä. Tilanne on siltä osin vastaava kuin Ranskan 1789 vallankumousta edeltäneenä aikana monarkistisessa Euroopassa. Isänmaanrakkaus ilmenee valtavirran poliitikkojen puheissa kansalle, mutta ei teoissa.
Henkilökohtaisena viestinä puolustusministeri Stefan Wallinille kannoin kylttiä "Kiitos tyhjästä, petturi." Kyltti ilmeisesti pääsi mukaan Ylen uutisiinkin - ainakin Ylen kuvaajaksi esittäytynyt mies kuvasi sitä varsin tarkasti. Melko harvat näyttivät ymmärtävän mitä kyltissä lukee ja vielä harvemmat näyttivät ymmärtävän miksi teksti on ruotsiksi. Eräskin herrasmies tuli puheilleni ja vulgaarisesti ilmaisi näkemyksensä, jonka mukaan minun tulisi työntää kylttini takamukseeni. Tämän perusteena se, että ollaan Suomessa eikä Ruotsissa ja siksi pitäisi puhua suomea eikä ruotsia. Pettyneenä tämän työläisyksilön ymmärryskykyyn, solvasin häntä proletaariseksi öyhöttäjäksi ja käskin painua Helvettiin. Kun vielä perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen matalaotsaisessa puheessaan kehotti ihmisiä kokoontumaan vastaavalla tavalla Senaattorintorille (sic), oli jälleen vaikea tuntea itseään kunnon kansallismieliseksi kun on tällainen kansa.
Paikalla oli useita satoja ihmisiä ja yleinen ilmapiiri vaikutti hyvin voimakkaasti poliitikkoihin pettyneeltä. On valitettavaa, että suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu konformismi ja pelokkuus olla eri mieltä. Eräskin rouva kertoi, että hänellä oli autossaan mukana Suomen lippu, mutta ei viitsinyt ottaa sitä torille kun ei kellään muullakaan ole. Sanoi kylläkin, että "maanpettureita on aivan liikaa". Eräs mies puolestaan oli sitä mieltä, että Suomeen tarvittaisiin diktatuuri, koska kirveelle olisi niin paljon töitä. Suomalainen vaatii pitkän kypsyttelyn ennen kuin ryhtyy aktiivisesti vastustamaan mitään. Toisaalta, kun viha kerran syttyy, se palaa kolmen sukupoven ajan.
Torilla kuului myös kunnollisia puheita ja tapahtuman päätteeksi kaikui joukkolaulantana Karjalaisten laulu.
Aikaansaatavat säästöt ovat suhteellisen mitättömiä - verrattuna vaikkapa edellisessä kirjoituksessa mainittuihin asioihin. Uskon syyn olevankin ennemmin Suomen puolustuskyvyn tarkoituksellisen heikentäminen, jonka jälkeen voidaan kansalle sanoa Nato-jäsenyyden olevan valinnan sijaan pakko. Tämän taustalla puolestaan on poliittisen johdon vieraantuneisuus kansasta. Se tuntee enemmän yhteenkuuluvuutta Eurooppalaisiin kollegioihin kuin omaan etniseen ryhmäänsä. Tilanne on siltä osin vastaava kuin Ranskan 1789 vallankumousta edeltäneenä aikana monarkistisessa Euroopassa. Isänmaanrakkaus ilmenee valtavirran poliitikkojen puheissa kansalle, mutta ei teoissa.
Henkilökohtaisena viestinä puolustusministeri Stefan Wallinille kannoin kylttiä "Kiitos tyhjästä, petturi." Kyltti ilmeisesti pääsi mukaan Ylen uutisiinkin - ainakin Ylen kuvaajaksi esittäytynyt mies kuvasi sitä varsin tarkasti. Melko harvat näyttivät ymmärtävän mitä kyltissä lukee ja vielä harvemmat näyttivät ymmärtävän miksi teksti on ruotsiksi. Eräskin herrasmies tuli puheilleni ja vulgaarisesti ilmaisi näkemyksensä, jonka mukaan minun tulisi työntää kylttini takamukseeni. Tämän perusteena se, että ollaan Suomessa eikä Ruotsissa ja siksi pitäisi puhua suomea eikä ruotsia. Pettyneenä tämän työläisyksilön ymmärryskykyyn, solvasin häntä proletaariseksi öyhöttäjäksi ja käskin painua Helvettiin. Kun vielä perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen matalaotsaisessa puheessaan kehotti ihmisiä kokoontumaan vastaavalla tavalla Senaattorintorille (sic), oli jälleen vaikea tuntea itseään kunnon kansallismieliseksi kun on tällainen kansa.
Paikalla oli useita satoja ihmisiä ja yleinen ilmapiiri vaikutti hyvin voimakkaasti poliitikkoihin pettyneeltä. On valitettavaa, että suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu konformismi ja pelokkuus olla eri mieltä. Eräskin rouva kertoi, että hänellä oli autossaan mukana Suomen lippu, mutta ei viitsinyt ottaa sitä torille kun ei kellään muullakaan ole. Sanoi kylläkin, että "maanpettureita on aivan liikaa". Eräs mies puolestaan oli sitä mieltä, että Suomeen tarvittaisiin diktatuuri, koska kirveelle olisi niin paljon töitä. Suomalainen vaatii pitkän kypsyttelyn ennen kuin ryhtyy aktiivisesti vastustamaan mitään. Toisaalta, kun viha kerran syttyy, se palaa kolmen sukupoven ajan.
Torilla kuului myös kunnollisia puheita ja tapahtuman päätteeksi kaikui joukkolaulantana Karjalaisten laulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti