Antropomorfistisia haihatteluja

Olen kristitty vegaani ja tästä näkökulmasta näen kysymyksen lihansyöjä eläimistä liittyvän siihen, että ihmisen mukana koko luomakunta on suistunut pois alkuperäisestä rauhan tilansta, jolloin nähdään vallinneen kasvissyönti. Luomakunnassa kuten ihmistenkin maailmassa näyttää nyt olevan nyt vallalla pedon henki. Kaikenlainen pahuus ja toisen kustannuksella elämän ja hyödyn etsiminen kukoistaa. Näen lihansyönnin luomakunnassa osana tätä väliaikaista tillaa, josta luomakunta odottaa vapautustaan. Jeesuksen nähdään lunastustyöllään voittaneen koko luomakunnan katovaisuuden ja pahan vallasta.

- Nimimerkki Roosa Eläinoikeusfoorumilla.

Eläinsuojelijoiden helmasyntejä on luonnon idealisoiminen ja ihmisen vastakkainasettelu "luonnollisuuden" kanssa. Eläintenoikeusfoorumilla haikaillaan omavaraistalouteen, romantisoidaan pientilallisuutta ja esiintyy jopa näkemyksiä, että luonto olisi joskus ollut muka jotenkin reilu ja oikeudenmukainen paikka. Havainnollistavana esimerkkinä nimimerkki Roosan täysin biologisesta realismista irrallaan oleva pohdiskelu. Tämän ohella tavallista on myös eläinantropomorfismi, eli inhimillisten ominaisuuksien, tavoitteiden ja tunteiden liittäminen eläimiin. Yleisimmin tämä ilmenee kysymyksessä "Olisiko sinusta kivaa, jos sut syötäisiin?"

Eläinsadut ovat tyypillisimpiä lastenkirjallisuudet aiheita. Ihmisen kaltaisesti toimivat, puhuvat ja ajattelevat eläimet ovat tuttuja jokaiselle lapsuudesta. Niiden juuret ovat ovat myyteissä, joissa useat henget ja jumaluudet ovat olleet eläimenmuotoisia ja uskomuksissa, joissa joidenkin ihmisten on uskottu voivan muuttua eläimenhahmoisiksi. Nykyaikana antropomorfismi on kuitenkin saanut uuden muodon. Vaikka pidän eläimistä, varsinkin sellaisista, jotka osaavat olla sympaattisia, niin on vaikea suhtautua ihmiseen, joka kuvittelee eläimen ajattelevan ihmisen tavoin. Olen joskus pilkannut monien eläinoikeusaktivistien saavan käsityksensä eläimistä Disneyn piiretyistä, mutta ilmeisesti mikään parodia ei nykyaikana riitä voittamaan todellisuuden ajoittaista mielettömyyttä. Ilta-Sanomat kirjoittaa:

Lemmikki-sanan käyttö loukkaa koiria, kissoja ja muita ihmisten kotieläimiä. Lemmikkien sijaan tulisi puhua ”kumppanieläimistä” ja omistajien sijaan ”ihmishoitajista”.

Huoli lemmikkien loukkaantumisesta esitettiin uudessa akateemisessa julkaisussa nimeltä Journal of Animal Ethics.

Ensimmäisessä numerossa brittijulkaisu tuomitsee myös ilmaisut ”critters”, elukat sekä ”beast” eli peto, kertoo Orangenews.

Jopa villieläimiin viittaavaa sanaa ”wildlife” pidetään huonona, koska se viittaa sivistymättömyyteen. Kirjoittajien mukaan alentavat ilmaisut voivat edesauttaa eläinten huonoa kohtelua.

Lehden koonnut Oxfordin eläinetiikan keskuksen johtaja, professori Andrew Linzey toivoo lisäksi, että sanonnoista kuten ”viekas kuin kettu” ja ”syö kuin porsas” päästäisiin eroon.

Jälleen tuntuu vähemmän mielipuoliselta legendan kertoma tarina Caligulan tempauksesta nimittää hevonen konsuliksi.

Enimmäisen huomio on syytä kiinnittää siihen, että jälleen kehoitetaan aikanamme niin tuskallisen yleiseen sanamagiaan. Kyse on siitä, että maailmaa yritetään muuttaa paremmaksi paikaksi käyttämällä positiivisempia kuvauksia erilaisista asioista ja ilmiöistä. Ei haluta sanoa, että "alkoholisti", vaan että "päihdeongelmainen" ja "kehittymättömien maiden" sijaan puhutaan "kehittyvistä maista" - riippumatta siitä, tapahtuuko kyseisissä mitään kehitystä. Aivan kuin asiat muuttuisivat taianomaisesti toisenlaisiksi vain käyttämällä asioista erilaisia termejä. Nyt tämä sanamagia halutaan tuoda myös puheeseen eläimistä. Kuinkahan moni villieläin voisikaan paremmin jos niistä ei käytettäisi termiä villieläin?

Toisekseen, jokainen ymmärtänee, että eihän yksikään eläin osaa loukkaantua siitä termistä, jolla ihmiset sitä nimittävät. Koira heiluttaa yhtä iloisesti häntäänsä nimensä kuulleessaan, vaikka se olisi nimetty Nahkarukkaseksi. Kyse on siis ennemmin siitä, että antropomorfistinen harhainen mieli loukkaantuu siitä, että näin hänen mystifioimiaan eläimiä kutsutaan eläimellisillä nimillä.

Kolmanneksi ihmettelen sitä, miten kummassa tällainen flatus cerebri pääsee läpi akateemisena julkaisuna. Nykyään ilmeisesti mikä tahansa villi ajatusvirta käy akateemisesta tekstistä kunhan se on vain oikeassa muodossa, käyttää akateemista jargonia ja sen esittäjä on saanut akateemisen tittelin. Tämä ilmenee yleisestikin yliopistoissa ja olen tuntenut itseni monesti turhautuneeksi selaillessani uusimpien väitöskirjojen aiheita. Tuntuu kuin yksittäisiä terävänäköisiä ja antoisia tekstejä joutuisi etsimään suunnattomasta määrästä roskajargonin hetteistä suota. Tällaiset tekstit eivät anna ihmiskunnalle mitään ja tällaisten professorien olemassaolo on yhteiskunnallisesti, filosofisesti ja taloudellisesti turhaa ja vahingollista. Sen sijaan että käytettäisiin aikaa ja vaivaa parantamaan eläinten elinoloja ja säilyttämään niiden luontaisia ympäristöjä, pohtii professori sitä, millä nimellä eri eläimiä sopii kutsua jotta ne eivät loukkaantuisi. Tämänkaltainen haihattelu sai itsenikin vaihtamaan akateemisen uran käytännönläheisempään ammattiin.

Eläimet eivät ole inhimillisiä ja se on eläinten yksi parhaista puolista.

Infokommunismin puolesta immateriaalioikeuksia vastaan

Olen infokommunisti. Tämä tarkoittaa sitä, että kannatan vapautta rajoittamattomasti jakaa ja kopioida informaatiota ja vastustan koko immateriaalioikeuksien ideaa.

Ensinnäkin on haihattelua ja sumutusta, että musiikin, elokuvien ja muun viihteen tuottaminen jotenkin kummallisesti loppuisi siihen, että nykyiset tekijänoikeussäädökset kumottaisiin. Jos ihmiskunta on tuottanut tuhansien vuosien ajan kulttuuria, niin ei se lopu siihen, että immateriaalioikeudet lakkautetaan. Ennemminkin päinvastoin: Immateriaalioikeudet hidastavat uusien taide- ja viihdemuotojen kehittymistä. Varmastikin lähes jokainen tuntee elokuvasta Perikato tehdyt pilaversiot, jossa Hitler kiroilee upseereilleen saamatta jääneitä oluitaan, Kreikan lainapakettia tai Xbox-tilinsä sulkemista. Tämä on sitä, mistä taiteessa ja kulttuurissa laajemminkin on kyse: Ideoiden jatkamisesta ja kehittämisestä, uuden luomisesta vanhoista aineksista. Mikään kulttuurituote ei ole koskaan syntynyt kulttuurisessa tyhjiössä ja on täysin määrittelykysymys, milloin levyfirmojen ja tekijänoikeusjärjestöjen kätyrit ovat sitä mieltä, että vaikutteet ovat liian ilmeiset. Vuosi sitten 80-luvun hittikappaleen Down Under tehnyt Men at Work –yhtye tuomittiin korvauksiin siksi, että kappaleen huilumelodia muistuttaa liikaa vuonna 1935 tehtyä kappaletta Kookaburra Sits in a Gum Tree. Todellisuudessahan vanhemman kappaleen oikeudet omistava Larrikin-yhtiö ei olisi hyötynyt taloudellisesti lainkaan siitä, jos Men at Work olisi tehnyt kappaleensa erilaisella melodialla. Jos yhtye ottikin melodian tästä kappaleesta, niin tuolloin se jalosti vanhaa ideaa yhä paremmin toimivaksi ja paremmin myyväksi kokonaisuudeksi. Pelko siitä, että nettipiratismi tuhoaa koko musiikkialan on vain jatkumoa sille, että aiemmin levyteollisuus maalaili vastaavia uhkakuvia musiikin radiosoitosta ja myöhemmin C-kasettien mahdollistamasta kopioinnista.

Vastenmielistä on monien yliopistojen harrastama tiedon panttaus vain opiskeluoikeutta nauttivien ihmisten nähtäville. Julkisrahoitteiselle laitokselle luulisi olevan itsestään selvää julkaista kaikki tuottamansa tutkimusmateriaali suoraan sähköisessä muodossa ilman tietoteknisiä rajoituksia. Avoin julkaisupolitiikka mahdollistaisi nykyistä paremman kritiikin ja arvioinnin foorumeilla ja muualla interaktiivisessa mediassa. Jostain syystä näin ei haluta tehdä. Ehkä syynä on yhtäältä myös se, että akateeminen eliitti pelkää joutuvansa naurunalaiseksi jos anonyymit kansalaiset voivat vapaasti kritisoida ja tehdä poimintoja heidän töistään ilman akateemista hienovaraisuutta. Mutta eikö tieteellisen tutkimuksen pitäisi olla sellaista, että se kestää vapaan käsittelyn?

Toiseksi nykyinen tekijänoikeussäädäntö tekee suurimmasta osasta kansalaisia rikollisia. Harva tietää syyllistyvänsä lakiteknisesti rikokseen katsoessaan tekijänoikeussuojattua videomateriaalia YouTubesta. YouTube lataa katsottavan videon tietokoneen väliaikaistiedostoihin, ja tämä on tekijänoikeuslainsäädännön kannalta rikos. Ei ole mitään väliä sillä, onko tiedosto väliaikaistiedostoissa vain katseluajan vai lataako saman materiaalin koneelle vertaisverkosta. Jos suurin osa kansasta rikkoo lakia tuntematta siitä syyllisyyttä, kyseessä on huono laki, joka ei noudata kansan oikeustajua. Tällaiset lait rapauttavat koko koodeksin arvostusta.

Kolmanneksi ainoa todellisia hyötyjiä tekijänoikeusrajoituksista ovat levyfirmat ja tekijänoikeusjärjestöt. Vain pieni osa musiikkia tekevistä ammattilaista saa todellista taloudellista hyötyä levybisneksestä. Ensimmäistä kohtaa sivuten, levyfirmat tavallisesti selittävät tarpeellisuuttaan sillä, että ilman heidän kustantamiaan studioita artistit eivät voisi tuottaa äänitallenteita. Tämä on roskaa, sillä nykyinen tekniikka mahdollistaa amatööriharrastajalle muutaman tuhannen euron satsauksilla kotistudion, jonka äänenlaatu vastaa suurien studioiden tuotoksia ja on itse asiassa parempaa kuin ammattilaisstudioiden tuotokset 30 vuotta sitten.

Neljänneksi Linux ja muut shareware-ohjelmistot ovat toiminnallaan osoittaneet, että vapaa jakelu ei ole välttämättä este tuotteen kehittäjän taloudelliselle hyötymiselle. Tarvitaan vain toisenlaisia lähestymistapoja sen sijaan, että jäädään seisomaan savijaloille.

Viidenneksi, piratismi ei ole varkaus. Varastaminen on sitä, että otetaan toisen omaisuutta ja tehdään siitä omaa. Materiaalinen kommunismi ei toimi, sillä materiassa vallitsee aina niukkuutta ja jaettu materia on aina pois joltakin muulta. Tiedon suhteen niukkuus on keinotekoista. Mikäli materiaa voisi kotikonstein kopioida, ei siitä olisi niukkuutta ja kaikki voisivat elää yltäkylläisyydessä, mutta tämä ei ole mahdollista. Sen sijaan tietoa voidaan kopioida rajattomasti ja kaikki voivat elää informaatioyltäkylläisyydessä ilman, että se olisi keneltäkään pois. Keinotekoisesti luotu niukkuus ei palvele kansan parasta vaan ainoastaan niiden erityisasemaa joille oikeus tähän niukkaan tietoon on laissa annettu.

Kuudenneksi immateriaalioikeutta voidaan käsitellä filosofisemmalla tasolla. Kuinka jokin asia, mikä on syntynyt henkilön ajatuksissa lopputuloksena kaikista niistä vaikutteista, joita hän on omaksunut, voisi olla vain tämän yksittäisen tahon omistamaa? Jos kaikki ajatukset ja ideat olisi mahdollista merkitä jonkun patentilla, niin koko inhimillinen kehitys pysähtyisi ja ideoiden yhdistyminen ja jatkokehittäminen muuttuisivat äärimmäisen hankaliksi. Jos luon tietokoneohjelman, joka valtavan nopeasti generoi musiikkimelodioita ja muutamassa vuodessa luo satoja miljoonia sävelkulkuja, niin kuuluuko minulle oikeudet näistä sävelkuluista ja voisinko vaatia korvauksia siltä onnettomalta artistilta, joka vahingossa tekee identtisen sävelkulun jonkin jo ”keksimäni” melodian kanssa? Immateriaalioikeuksiin sisältyy niin paljon ongelmia, että on parempi, että viihde- ja tietotekniikkateollisuus sopeutuu vapaaseen välittämiseen kuin että kaikki inhimillinen toiminta sopeutuu immateriaalioikeuksiin.