Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poliisi. Näytä kaikki tekstit

26.4.2011

Eräs maa Euroopan reunalla

Vuosikymmeniä sitten kyseisen maan erään suurimman puolueen jäsen oli maan presidenttinä. Presidenttinä ollessaan tämä henkilö hajoitti itsevaltaisesti hallituksen, mikäli se ei tehnyt hänen mieleisiään päätöksiä. Presidentin valtakautta pidennettiin perustuslain vastaisesti ja vaalit jätettiin pitämättä. Valtion virallisena totuutena kerrottiin 70-vuotialla presidentillä olevan 30-vuotiaan kroppa. Tämän todisteeksi valtion omistama televisiokanava (muita ei ollut olemassakaan) filmasi presidenttiä urheilusuoritusten parissa antaen kuvaa rautakuntoisesta vanhuksesta.

Puolueen kannatusalueilla siihen kuuluvat oppilaat saivat parempia arvosanoja kuin ne, jotka eivät kuuluneet puolueeseen. Puolueen jäsenet suosivat kaikissa ostoksissaan puolueeseen kuuluvien yrittäjien palveluja lobbasivat politiikassa esimerkiksi tiehankkeita puoluetta tukeville yrityksille.

Poliisi kiinnostui puolueen toiminnasta kun se oli valtiomonopolissa toimivan uhkapeliyrityksen varoja siirtänyt toisen järjestön kautta itselleen. Hallituskaudellaan puolue ajoi läpi lain, jossa kansalaisten yksityisyydensuojaa internetissä heikennettiin. Oikeusoppineiden mielestä kyseinen laki on perustuslain vastainen, mutta puolue ei tällaisesta kritiikistä välittänyt. Lisäksi puolue ajoi läpi lain, joka mahdollisti poliisille internetin mielivaltaisen sensuroinnin.

Korruptiosta maassa ei käytännössä saa mitään tuomioita. Sen sijaan eräs rivoja kirjoitellut mies sai yli kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion, koska oli levitellyt internetissä poliittikkoja ja kansanryhmiä herjaavaa materiaalia.

Maan viranomaisen mukaan esimerkiksi ruokaravintoloista tulisi löytyä kaikkien luettavana mappi, jossa on henkilökunnan terveystiedot. Lisäksi maassa on laitonta maatilamatkailuyrittäjän tarjota oman tilan jogurttia asiakkaille, tai asiakkaan ostaa valmisruokia omiin astioihinsa. Ravintoloissa ei lain mukaan saa olla humalassa, eikä alkoholia saa myydä kaupoista kello 21.00 ja 09.00 välisenä aikana.

Maassa ilmestyvät sanomalehdet seisovat tiukasti valtaa pitävien puolueiden takana ja toteavat muun muassa opposition edustajien olevan syrjäytyneitä, joilla on muusta väestöstä poikkeavat aivot. Maan entinen pääministeri puoluestaan nimittää oppositiota kapinallistyperyksiksi. Nuorempana samainen mies vakoili kansalaisia kahden kommunistisen diktatuurin hyväksi.

Kyse ei ole tekstin kuvassa esiintyvän vaakunan edustamasta maasta.

9.2.2011

Elämää asehysterian maailmassa, osa III

Jatkoa tälle ja tälle.

Marraskuun lopulla tekemäni rikosilmoitus kunnianloukkauksesta ei lopulta edennyt. Myöskään joko hoplofobista typerää hyväntahtoisuuttaan tai henkilökohtaisesta vihamielisyyttään selkäni takana huhuja levittäneen henkilöllisyys ei ainakaan toistaiseksi selvinnyt.

Ylen Silminnäkijä-dokumentti Kouluampujaksi leimattu (katseluaikaa 9.3. asti) kuitenkin osoittaa, että en liioitellut tehdessäni rikosilmoitusta epämääräisestä kouluampujajuoruilusta.

"Samuli Saarinen lähestyy aseen kanssa koulua". Ilmoitus hätäkeskukseen tehdään Jokelan koulusurmien vuosipäivänä 7. marraskuuta 2008. Se on myös Samulin 18-vuotispäivä.

[...]

Hetken kuluttua poliisi vie Samulin terveyskeskukseen, jossa kirjoitetaan lähete tahdosta riippumattomaan tutkimukseen psykiatriseen sairaalaan. Lähetteessä Samuli todetaan mielisairaaksi ja hoidon tarpeessa olevaksi. Hänelle kerrotaan, että jatkotutkimukset kestävät ainakin kolme viikkoa.

Psykiatrisen sairaalan lääkäri kuitenkin toteaa, että aihetta lisätutkimuksiin ei ole, ja hän antaa pojalle puhtaat paperit. Mutta matka ei jatkukaan kotona odottavien syntymäpäivävieraiden luo, vaan Tampereen poliisilaitokselle. Samulista oli tehty rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta.

Paitsi että tuollaiset juorut ovat syvästi loukkaavia, ne ovat aivan oikeasti potentiaalisia uhkia uhriksi joutuneen tulevaisuudelle ja altistaa hänet viranomaisen pakkotoimille. Itse pääsin onnekseni vähällä, mutta kuten dokumentista ilmenee, mahdollisuudet muunkinlaiseen tulemaan olivat olemassa.

Poliisin tietoon tuli viime vuonna viitisenkymmentä kouluampujaepäilyä, joista valtaosa täysin aiheettomia. Näin oli myös Samuli Saarisen kohdalla, joka koululla leviteltyjen huhujen takia joutui tahdosta riippumattomaan mielentilatutkimukseen ja poliisin kuulusteluihin, hänen koulunsa keskeytyi, ylioppilaskijoitukset viivästyivät ja hänelle on koko loppuelämän merkittynä M1-lähete potilastiedoissaan.

Ei ole mitään ihmeellistä siinä, että nuoret ihmiset ovat konsensushakuisen luonteensa takia taipuvaisia sekä joukkohysteriaan, että eristämään joukosta poikkeavat henkilöt ja ottamaan heidät silmätikuikseen. Sen sijaan on ihmeellistä se, että myös viranomainen lähtee tällaiseen mukaan ja tekee päätöksiä huhujen perusteella oman tutkimuksen sijaan. Lisäksi viranomaiselta kesti kaksi vuotta todeta, että Saarinen ei ollut syyllistynyt mihinkään. Tässäkään tapauksessa tuskin yksikään viranomainen olisi ilmoittautunut kantamaan vastuuta, mikäli vastaavanlainen aiheeton epäily ja ylimitoitetut viranomaisreaktiot olisivat olleet ratkaiseva tapahtuma nuoren miehen elämässä. Kuten tuntemani psykiatrian alan lääkäri kysyi, johtaako aiheeton paniikkinappulan painaminen itseään toteuttavaan profetiaan?

Tällaisissa tapauksissa aikuisten tulisi olla niitä henkilöitä, jotka käyttävät valtaa niin, että he voivat kantaa vastuun tekemistään ratkaisuista. Tälläkin kertaa toimittajan puhelimessa haastattelema rehtori naureskeli, että mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä.

Tällaisten ylikasvaneiden lapsien kanssa - jotka ovat kyvyttömiä hillitsemään joukkohysteriaa, vaan päinvastoin lähtevät sen mukaan - meidän tulisi sitten tulla toimeen.