Se mitä feminismi on tehnyt naisillemme, on orjuuden vaihtaminen toiseen. Sen sijaan, että naiset olisivat enää riippuvaisia aviomiehistään, jotka he ovat useimmiten naineet rakkaudesta, he ovat tulleet palkka- ja velkaorjiksi, he ovat riippuvaisia anonyymeistä suuryrityksistä, pankeista ja hallituksista, jotka kohtelevat heitä vain rahan ja työvoiman lähteenä ja jotka eivät varmasti rakasta ketään.
- Alex Kurtagic
Tänään on se päivä, jolloin lehtien palstat täyttyvät, Helena Erosta lainatakseni, ruikutuksista kuinka on ihan väärin ja epätasa-arvoista, kun nainen ei voi ottaa nimeä Matti tai kuinka synnytysikäisten naisten urakehitys ei etene yhtä jouhevasti kuin saman ikäluokan miesten. Kyseessä on siis kansainvälinen naisten päivä.
Tämän merkkipäivän vietto on lähtöisin eri maiden sosialistipuolueista ja päivää alettiin virallisesti viettää ensimmäisen kerran nimenomaan reaalisosialistisissa maissa. Tämä ei sinänsä ole mitenkään yllättävää, onhan totaaliegilitaristinen ajattelu tunnusomaista ja lähtökohtaista nimenomaan sosialisteille. Siitäkin huolimatta, että eri yksilöiden tasa-arvoisuus voi toteutua ainoastaan toistensa suhteen vertaisten yksilöiden kesken.
Kuten Eronen oivallisesti tuo esiin, on feministisessä agendassa nähtävissä ihmisten hyvinvoinnin edistämisen sijaan halu horjuttaa yhteiskunnan rakenteita, joista perhemallit ja niihin liittyvät sukupuoliodotukset ovat yksi keskeisimpiä. Tämä strategia on alkujaan toisen vasemmiston yhteiskuntakriittistä lähestymistapaa ja on periytynyt luontevasti kolmannelle vasemmistolle, eli käytännössä vihreille ja feministeille.
Kuten kaikkeen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, liittyy feminismiinkin voimakas egotrippeily ja oman minuuden kohottaminen harmaasta massasta. Paradoksaalisesti tällaiset tasa-arvoihmiset kohottavat itseään massan yläpuolelle tekemällä kuohuttavia julkisuustempauksia ja kilvoitellen siitä, kuka on kaikkein yhteiskuntakriittisin. Jos ei pelkkä mielipiteiden esittäminen riitä, pitää turvautua Katja Ketun tavoin (IL 7.2.2012) väärän lipun operaatioihin.
On tietenkin huonoa argumentaatiota puuttua kenenkään ihmisen ulkoiseen olemukseen, mutta Ketun habitusta tarkastellessa en voi olla ihmettelemättä, miksi niin monesti nämä radikaalit vaikuttavat siltä, että heidän kotiinsa olisi osunut tykistöammus. Feministit haluavat purkaa perinteiset sukupuoliroolit, mutta millaisia roolimalleja heillä on tarjota tilalle? Egoistinen, julkisuushakuinen ja naiseuden hyvät ominaisuudet hylännyt ja miehisen puolen huonot ominaisuudet omaksunut exhibitionisti?
On kornia, että samat ihmiset, jotka moittivat yhteiskunnan urakeskeisyyttä ja "oravanpyörässä juoksemista", valittelevat sitä, että naisten äitiys hidastaa uralla etenemistä suhteessa miehiin. Tässäkin tapauksissa sekundääriset seikat (e.g. yksilön urakeskeisyys) on joko hyvä tai huono asia riippuen siitä, milloin se sattuu tukemaan egilitaristin paradigmaa. Suurin osa sen enempää naisista kuin miehistäkään ei kuitenkaan halua uhrata kaikkia muita elämän aspekteja uralleen, vaan haluavat pitää asiat sopivassa suhteessa toisiinsa. Se, että yleensä nainen jää äitiyslomalle ja mies käy töissä, ei kerro alistamisesta, vaan se kertoo sukupuolten normaalista ja luonnollisesta erikoistumisesta erilaisiin, mutta toisiaan tukeviin asioihin.
Tämän luonnollisen työnjaon - silloinkin, kun se ei ole yhteiskunnallisesti pakotettu, vaan yksilöiden omasta halustaan omaksuma - feministit haluavat hävittää. Syynä joko se, että he ovat kritiikittömästi omaksuneet median ja yliopistojen suoltaman näkemyksen tai vaihtoehtoisesti, mutta ei poissulkevasti, he eivät ole kykeneviä tai halukkaita muodostamaan perheitä. Koska perhettä on perinteisesti pidetty arvokkaana saavutuksena, hakevat perheettömät naiset uusia keinoja saada arvonantoa itselleen. He luovat uudet ihanteet, joissa ei tarvitse nähdä vaivaa parisuhteen tai lasten hankkimisen eteen. Ei tarvitse kantaa perheen äidin raskasta taakkaa tai pitää huolta siveydestään, vaan voi emansipoitua tällaisesta arvoajattelusta. Uudet ihanteet ovat helppoja toteuttaa, sen kun vain on vastuuton ja vapaa - ja feminismi antaa keinon vielä tuntea ylpeyttä tällaisesta.
- Alex Kurtagic
Tänään on se päivä, jolloin lehtien palstat täyttyvät, Helena Erosta lainatakseni, ruikutuksista kuinka on ihan väärin ja epätasa-arvoista, kun nainen ei voi ottaa nimeä Matti tai kuinka synnytysikäisten naisten urakehitys ei etene yhtä jouhevasti kuin saman ikäluokan miesten. Kyseessä on siis kansainvälinen naisten päivä.
Tämän merkkipäivän vietto on lähtöisin eri maiden sosialistipuolueista ja päivää alettiin virallisesti viettää ensimmäisen kerran nimenomaan reaalisosialistisissa maissa. Tämä ei sinänsä ole mitenkään yllättävää, onhan totaaliegilitaristinen ajattelu tunnusomaista ja lähtökohtaista nimenomaan sosialisteille. Siitäkin huolimatta, että eri yksilöiden tasa-arvoisuus voi toteutua ainoastaan toistensa suhteen vertaisten yksilöiden kesken.
Kuten Eronen oivallisesti tuo esiin, on feministisessä agendassa nähtävissä ihmisten hyvinvoinnin edistämisen sijaan halu horjuttaa yhteiskunnan rakenteita, joista perhemallit ja niihin liittyvät sukupuoliodotukset ovat yksi keskeisimpiä. Tämä strategia on alkujaan toisen vasemmiston yhteiskuntakriittistä lähestymistapaa ja on periytynyt luontevasti kolmannelle vasemmistolle, eli käytännössä vihreille ja feministeille.
Kuten kaikkeen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, liittyy feminismiinkin voimakas egotrippeily ja oman minuuden kohottaminen harmaasta massasta. Paradoksaalisesti tällaiset tasa-arvoihmiset kohottavat itseään massan yläpuolelle tekemällä kuohuttavia julkisuustempauksia ja kilvoitellen siitä, kuka on kaikkein yhteiskuntakriittisin. Jos ei pelkkä mielipiteiden esittäminen riitä, pitää turvautua Katja Ketun tavoin (IL 7.2.2012) väärän lipun operaatioihin.
On tietenkin huonoa argumentaatiota puuttua kenenkään ihmisen ulkoiseen olemukseen, mutta Ketun habitusta tarkastellessa en voi olla ihmettelemättä, miksi niin monesti nämä radikaalit vaikuttavat siltä, että heidän kotiinsa olisi osunut tykistöammus. Feministit haluavat purkaa perinteiset sukupuoliroolit, mutta millaisia roolimalleja heillä on tarjota tilalle? Egoistinen, julkisuushakuinen ja naiseuden hyvät ominaisuudet hylännyt ja miehisen puolen huonot ominaisuudet omaksunut exhibitionisti?
On kornia, että samat ihmiset, jotka moittivat yhteiskunnan urakeskeisyyttä ja "oravanpyörässä juoksemista", valittelevat sitä, että naisten äitiys hidastaa uralla etenemistä suhteessa miehiin. Tässäkin tapauksissa sekundääriset seikat (e.g. yksilön urakeskeisyys) on joko hyvä tai huono asia riippuen siitä, milloin se sattuu tukemaan egilitaristin paradigmaa. Suurin osa sen enempää naisista kuin miehistäkään ei kuitenkaan halua uhrata kaikkia muita elämän aspekteja uralleen, vaan haluavat pitää asiat sopivassa suhteessa toisiinsa. Se, että yleensä nainen jää äitiyslomalle ja mies käy töissä, ei kerro alistamisesta, vaan se kertoo sukupuolten normaalista ja luonnollisesta erikoistumisesta erilaisiin, mutta toisiaan tukeviin asioihin.
Tämän luonnollisen työnjaon - silloinkin, kun se ei ole yhteiskunnallisesti pakotettu, vaan yksilöiden omasta halustaan omaksuma - feministit haluavat hävittää. Syynä joko se, että he ovat kritiikittömästi omaksuneet median ja yliopistojen suoltaman näkemyksen tai vaihtoehtoisesti, mutta ei poissulkevasti, he eivät ole kykeneviä tai halukkaita muodostamaan perheitä. Koska perhettä on perinteisesti pidetty arvokkaana saavutuksena, hakevat perheettömät naiset uusia keinoja saada arvonantoa itselleen. He luovat uudet ihanteet, joissa ei tarvitse nähdä vaivaa parisuhteen tai lasten hankkimisen eteen. Ei tarvitse kantaa perheen äidin raskasta taakkaa tai pitää huolta siveydestään, vaan voi emansipoitua tällaisesta arvoajattelusta. Uudet ihanteet ovat helppoja toteuttaa, sen kun vain on vastuuton ja vapaa - ja feminismi antaa keinon vielä tuntea ylpeyttä tällaisesta.
